Lisää vanhoja asioita Kittilästä ja uudempaakin, nimittäin
kevään 2005
huipputulva.

Kirkko on rakennettu vuosina 1829-1831, ja se on pääosin Carl Ludwig Engelin suunnittelema. Alkuaan se on rakennettu suorakaiteen muotoiseksi. Seurakunnan väkiluvun lisääntyessä kirkkoa laajennettiin poikkiristein vuosina 1886-1887. Nyt kirkkoon mahtuu n. 550 sanankuulijaa. Lapin sodan aikana 1944 jumala varjeli kirkkoamme niin, etteivät saksalaiset polttaneet sitä, vaikka kylä sen ympäriltä tuhoutui.






          
  
       Jeesusta ristillä kuvaavan alttaritaulun on maalannut oululainen Johan Gustaf Hedman 1831. Sen on lahjoittanut seurakunnalle Oulun läänin silloinen maaherra Abram Stiernschantz. Se on kunnostettu vuonna 1977 Ulla Kiljusen ateljeessa.

       Saarnastuoli on peräisin vuodelta 1687, ja se on saatu lahjoituksena Keminmaan vanhasta kirkosta. Kirkon remontin yhteydessä vuonna 1981 siitä poistettiin myöhempää maalikerrosta, jolloin sen lähinnä alkuperäinen väri saatiin näkyviin.

    

       Nykyiset nk. sopuliurut on hankittu lahjoitusvaroin 1971. Sinä kesänä oli myös erikoisen runsas sopulien vaellusvuosi, ja ko. eläimen nahoista saaduilla rahoilla oli myös osuutensa varojen hankinnassa. Urut ovat 19-ääniset ja Kangasalan urkutehtaan rakentamat.

       Kirkon n.31m korkeassa ja vuodelta 1897 peräisin olevassa tornissa soivat kellot pyhää sanomaa. Suuren kellon kyljessä lukee lohdullisesti ; " Soikoon kello tää ikielämää  Jeesus elo on voitoin kuolohon."

     Tiedot Kittilän kirkon esittelyvihkosesta.




  Seurakunta muisti Uudella virsikirjapainoksella meikäläistäkin täyttäessäni vuosia taannoin. Olenpa kuulunut Seurakuntaan hamasta syntymästäni
asti ja aion myös pysyä siinä.
Kuva on virsikirjan alkulehdeltä.



 Tänään 18.05.2009 näytti Kittilän kirkko tällaiselta päältä päin. Kirkon remontointi on parhaillaan menossa, ja siitä johtuu outo näky.

 Kittilän kirkko
Remontissa kesän 2009

Valtatie 93, Kittilä. Kittilän keskustasta n. 2 km pohjoiseen Sirkkaan / Leville päin.
www.evl.fi/srk/kittila
Puukirkko rakennettiin v. 1828-31. Sitä laajennettiin v. 1886-87 ristivarsilla ja tornia korotettiin muutamaa vuotta myöhemmin.
Kartta ja ajo-ohje
 




Varhaisempina aikoina Kittilä on kuulunut Kemin Lappiin ja täällä olleet saamelaiset tulivat kristinuskoon käännytetyiksi 1600-luvun alkuun mennessä. Ensimmäiset suomalaiset talot syntyivät 1630-luvulla ja aiemmin saamelainen Kittilä suomalaistui 1600-luvun kuluessa. Saamelaisten hengellistä hoitoa varten oli rakennettu vaatimaton seutukirkko Hanhimaan ja Lintulan välille lappalaisten  vanhan talvikylän tuntumaan Kirkkokuusikkoon vuoden 1605 seutuvilla kuningas Kaarle IX:n ajalla. Kirkko lienee ollut pystyssä vain kymmenisen vuotta, sillä 1620 se oli jo palanut.

Vuodesta 1673 Kittilä kuului Kuusamon eli Maanselän seurakuntaan, seurakunnan kirkkoherran asuessa aluksi Kemin Laurilassa vuoteen 1691 asti. Jumalanpalveluspaikkana oli kittiläläisillä Sodankylän 1689 rakennettu saamelaiskirkko, joka pysyikin kittiläläisten pääkirkkona aina seurakunnan itsenäistymiseen vuoteen 1854 saakka. Vuodesta 1747 Kittilä oli suuren Sodankylän seurakunnan luoteisosaa ja saavutti Sodankylään kuuluvana kappelikunnan aseman 1825. Samoihin aikoihin Kittilä sai ensimmäiseksi papikseen kappalaisen Johan Nordbergin, joka palveli uskollisesti seurakuntaa 42 vuotta. Hänen hautansa on Puolakarin hautausmaalla nykyisellä sankarihautausmaalla, kirkon takana.

Kun Sodankylän kirkkoherra tuli 1700-luvun jälkipuolella käräjäaikaan tai kesäkirkkoaikaan Kittilään, pidettiin jumalanpalvelukset Holmanlinnassa Kaukosessa. Kittilän kesäkirkkoaika kaksi viikkoa jälkeen juhannuksen juontaa juurensa näistä entisajan Sodankylän kirkkoherran käynneistä ja väen kokoontumisista kesäkirkkoon.

Vaatimaton saarnahuone saatiin Ala-Kittilään nykyisestä kirkosta 3 km:n päähän Rovaniemen suuntaan vuoden 1777 vaiheilla ja samoilta ajoilta on peräisin Ala-Kittilässä sijaitseva Luukkinan hautausmaa, joka syrjäytti käytöstä Riikonkosken alla sijainneen Kurjenpolven hautausmaan. Tätä oli käytetty jo lappalaisten hautausmaana pakanuuden ajalla 1500- luvun lopulla, joskin rannemmaksi Ounasjoki-rantaan 1600-luvun alusta lähtien haudatut vainajat oli laitettu itä-länsisuuntaisesti kristillisen tavan mukaan.

Ensimmäisen oman kirkkoherran Kittilä sai 1870. Tämä oli aikakautensa kuuluisin lestadiolaispappi K. A. Heikel. Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko rakennettiin Yli- Kittilään vuosina 1829 – 31, joten kirkko on saavuttanut jo 170 vuoden iän. Keminmaasta Laurilasta kirkko sai vuodelta 1687 peräisin olevan barokkisaarnastuolin lahjoituksena. Oulun läänin maaherra Abram Stiernschautz lahjoitti oululaisen Johan Gustaf Hedmanin alttaritaulun 1831. Se on kunnostettu Ulla Kiljusen ateljeessa Helsingissä 1977. 


Alhaalla on Kittilää kai (20-30)- luvulta. Kuvassa näkyy vanha työväentalo tien
vasemmalla puolella.
Huomaa, kuinka kylän raitin molemmin puolin on lehmiaidat, koska karja pidettiin
kesäisin metsälaitumella.






Ylhäällä taas on kirkostapalaavia kittiläläisiä 1930 -luvulta.



     Vanhaa Kittilää 1930- luvun lopulla. Vasemmassa alalaidassa on lukkarin ( Ilmari Junttila ) talo. Siitä eteenpäin vasemmalla kuvan reunassa taidemaalari Einari Junttilan talo. Edelleen pohjoiseen päin mentäessä aivan tien reunassa iso kulmatalo on työväentalo ( osan aikaa suojeluskunnan talo ), vastapäätä tien toisella puolella osuuskauppa, siitä edelleen Kenttälä, Lampela, Puhtila, Kouri ja Rauhalan talot. Tien vasemmassa laidassa on Rauhalan Kustun talo, sitten kaksikerroksinen Markukselan talo, Saastamoinen ja kolme Nikulan taloa. Korkeampi puurakennus taustalla on Kittilän Puulinna.
   Kirkko häämöttää selvänä taustalla ja sen takana etäällä tunturijonot. ( Levi, Kätkä ja Aakenus.
 Kuva tässä koossa ei tuo selvästi yksityiskohtia esille.





    Kittilää vuodelta 1932. Taustalla häämöttää kirkko ja sen ympärillä olevat senaikaiset  rakennukset. Kuva on otettu jostakin Kittilän vanhan Puulinnan vaiheilta pohjoiseen.

  



    Tässä Kittilää vähän pohjoisempaa nähtynä 1935 jälkeen. Ensimmäisenä on katto Puhtilan talosta, sitten Kourin talo ja kaksi Rauhalaa. Ja tien vasemmalla puolen on Rauhalan Kustun talo, sitten kaksikerroksinen Markukselan talo, sen jälkeen Saastamoisen kauppa ja kolme Nikulan taloa. Korkeampi puurakennus taustalla on Kittilän Puulinna. Kirkko häämöttää myös tässä vasemmalla taustalla.





Tässä tumma kuva 30-luvulta jostakin nykyisen Salmen sillan yläpuolelta silloisen sairaalan ja Tuomarintalon suuntaan. Taustalla näkyy Kittilän Narikka, ja kirkko myös häämöttää etäällä. Oikealla Salmijärven rantaa ja Ukonpulju, joka oli nuorison käytössä tanssien jälkeen, kun lähdettiin "rimpsalle".
 Ja siellä pelasivat korttimiehet myös usein, kun haluttiin rauhallinen peluupaikka. Muistan kun Tuomarintalo paloi 40- luvun alussa, ja senaikaiseen tapaan ihmisketju siirsi vettä sangoilla järven rannasta. Mutta talohan tietysti paloi, ei auttanut uutterat ponnistelut. 
 Kuvan on ottanut Karhumäen veljekset 30- luvulla.









       
      Lehtikuva vuodelta 1952.





      Tässä on vähän erilainen aihe edellä olevaan verrattuna. Seura-lehti N: o 43 julkaisi 22.10.1952 veljeni Unton ja minun laatikkokameralla otettuja kuvia, jotka tässä nyt näytän kirjoituksineen:










      KITTILÄLEHTI 31. 10. 2001.




  Penkinpainajaiskuva Kittilän yhteiskoulusta
vuodelta 1952.
Kuvassa ovat eturivissä oikealta vasemmalle
( silloisilta nimiltään ) Ulla Kiviniemi, Hilkka
Sattanen, TYTTI UUSISALMI, keskirivissä
Urpo Mantovaara ja Eero Virkkula, ylärivissä
Liisa Junttila, Ilona Koivula ja Eila maijanen.


        LAPINPUVUN
        KÄYTÖSTÄ
        PENKKAREISSA.

 
  Tiedoksi asiaa tiedusteelle nykylukiolaiselle ja muillekin asiasta kiinnostuneille , että lapinpuvulla penkkaripukuna on yli 50 vuotta vanhat kunniakkaat perinteet Kittilässä.
   Kittilän lukion ensimmäiset abit vuodelta 1950 ottivat puvun käyttöön juhlistamaan tärkeää päiväänsä. Kittilän lukio oli muuten silloin ainoa Rovaniemen pohjoispuolella toimiva lukio. Tänne tultiin opiskelemaan laajalta Lapin maalta aina pohjoisimpia perukoita myöten. Lapin puku oli silloin 50 vuotta sitten niin yleinen asu sekä juhlapukuna että arkiasunakin Kittilän korkeudella, ettei ollut mitään vaikeuksia lainata pukua sellaisillakaan abeilla, joilla ei ollut omaa pukua.
   Rovaniemen lukiossa lapinpuku oli käytössä jo ennen Kittilän lukion perustamista.

         Tytti Uusisalmi.




        Penkinpainajaiset 1955.



   Vasemmalta alhaalla ovat Eeva- Leena Keskitalo, Ritva Jussila, Seija Rautiola, Maija- Leena Hanhivaara ja Anna- Liisa Rauanheimo.
Vasemmalta keskellä Esko Vaara, Lauri Junttila, Vesa Uusisalmi ja Unto Uusisalmi.

Vasemmalta ylhäältä Erkki Kariniemi, Jukka Rivinoja, Pertti Rantanen ja Jaakko Vesanen. 
  Lapinpuku oli aika yleisessä käytössä penkkariaikoinamme Kittilässä 50-luvulla. Joku nuoremman polven abiturientti, joka on kai puhtaasti  lappalaissyntyinen, tiedusteli tänä vuonna, kuinka kauan lapinpuku on ollut Kittilän penkinpainajaisissa käytössä yrittäen kai kyseenalaistaa sen käytön.  Mutta asia on kuitenkin niin, että Kittilän vanhoissa suvuissa on yleensä lappalaisverta perintönä enemmän tai vähemmän. Esim. Uusisalmen sukuun on sekoittunut sitä historian aikana, kuten olen täällä kotisivuillani aiemmin kertonutkin. Rajaa on siis vaikea vetää, kuka on puhtaasti lappalainen kuka sitten vähemmän sitä.
  Asiaan on antanut oman värityksensä lapinpuvun käyttö Lapin turisti- ja matkailukeskuksissa sekä esim. monenlaisissa ajanvieteohjelmissa,  jossa puvun käyttö erilaisissa pellerooleissa on antanut vääristyneen kuvan tämän perän asukkaista.
  Tässä on yksi pohjoisen ihmisen lausunto, jonka kuulin jokin aika sitten: "Ja Levihän on yksi surkea slummi, jonka voisi räjäyttää taivaan tuuliin. Paikallisilla pitäisi olla kunniallisempaa tekemistä, kuin naama töhrittynä pelehtiä turisteille."
  Nuoruudessani käytettiin paljon esim. poronkoipinahoista valmistettuja nutukkaita jalkineina. Niihin voitiin panna sisään " kenkiheiniä" sukan lisäksi. Sitten olivat myös poronnahasta valmistetut "säpikkäät", jotka vedettiin jalkaan kaiken muun vaatetuksen päälle aivan haaroihin asti. Lapinlakki oli aivan tavallinen näky, kuten vieläkin talvella on täällä usein. Vielä oli ns. "peski", joka oli niinikään poronnahasta valmistettu ja suojasi hartioita ja kaulan seutua. Ja sitten oli vielä tietystikin pukuun liittyvä miltei polviin asti ulottuva takki leveine koristelluine vöineen. Esim. kuvassa näkyvät päälläni olevat vaatteet olivat täysin omiani ja ehkäpä vähän nuhraantuneetkin käytössä, eikä niitä oltu lainattu mistään nimenomaan tätä tarkoitusta varten.
  Näin oltiin usein pukeutuneina jopa 40:n asteen pakkasella metsässä, jolloin voitiin hakea vaikkapa Vuotsukkavaarasta ( 12 km) hevosella koivurankoja polttopuiksi.

Tänä keväänä 2005 tuli kuluneeksi 50 vuotta ylioppilaaksi pääsystäni, ja sentähden lähetin edelläolevan penkkarikuvani Lapin Kansaan, missä se julkaistiin (Vanha kuva) – otsikon alla..

Niin vain on hurahtanut miltei ihmiselämän verran elonaikaa, ja suuret odotukset ja toiveet tulevaisuudesta olivat silloin kai ” vähän ” ylimitoitetut.
”Päivääkään en vaihtaisi pois” - ei kyllä päde kohdallani, mutta miten muutenkaan olisi voinut olla. Vissiinkin näin oli määrätty, vai olikohan sittenkään??






        Hiihtoa ja muutakin siihen liittyvää vanhaa ja uudempaakin;

    Hiihto, suksilla tapahtuva liikunta- ja urheilumuoto. Suksilöydöt osoittavat pohjoismaisten kansojen keskuudessa hiihdetyn jo 3 000–4 000 vuotta sitten; hiihto tunnetaan mm. »Kalevalassa». Urheilumuodoksi hiihto kehittyi varsinaisesti vasta 1800-luvun puolimaissa; Suomessa ensimmäinen hiihtokilpailu pidettiin 1864 Helsingissä. Hiihtourheilun kilpailulajeja ovat hiihtomatkojen lisäksi mäkihyppy, yhdistetty kilpailu (hiihto ja mäenlasku), alppilajit ja ampumahiihto. Suomen Hiihtoliitto on perustettu 1908.

Hiihtomatkoiksi ovat kilpailuissa vakiintuneet miehille 10, 15, 30 ja 50 km sekä 4 × 10 km:n viesti, naisille 5, 10, 15 ja 30 km sekä 4 × 5 km:n viesti, mutta nyk. matkat vaihtelevat hiihtokilpailun mukaan. Perinteinen hiihto koki suuren muutoksen 1985, jolloin yleistyi ns. luisteluhiihto (vapaa tyyli). Silloin Kansainvälinen hiihtoliitto otti käyttöön kahden eri hiihtotyylin kilpailuja (perinteinen ja vapaa tyyli). Tällöin uudeksi kilpailulajiksi muodostui takaa-ajohiihto, jossa hiihdetään tietyt hiihto-osuudet perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Uusi tekniikka aiheutti myös väline- ja sääntömuutoksia. Vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoissa hiihdetään mestaruuksista myös ns. sprinttimatkoilla (pikamatkoilla).

Hiihtokilpailut pidettiin aluksi tasamaalla, yl. jäällä, ja vasta 1920-luvulla siirryttiin maastohiihtoon. Varhaisista hiihtokilpailuista on vanhin ja tunnetuin Oulun hiihto (vuodesta 1889, nyk. Tervahiihto). Vuonna 1919 alettiin järjestää Puijon kisoja Kuopiossa, 1923 Salpausselän kisoja Lahdessa ja 1927 Ounasvaaran talvikisoja Rovaniemellä. Ne ovat edelleen vuosittain hiihdon kotimaiset päätapahtumat 1909 alkaneitten SM-hiihtojen ohella. Hiihtourheilun kansainv. päätapahtumat ovat vuodesta 1924 järjestetyt talviolympialaiset (olympiakisat) ja hiihdon MM-kilpailut joka toinen pariton vuosi (aik. joka neljäs parillinen vuosi). Hiihtoharrastuksen edistämiseksi järjestetään kansanhiihtoja ja laturetkiä, esim. Pirkan hiihto vuodesta 1955.

 


Sukset, hiihtovälineet, joita on käytetty ikimuistoisista ajoista Euraasian pohjoisosissa.

Alkuperäisin muoto on lyhyt, leveä ja tasapohjainen suksi, jossa on koverrettu jalansija eli päläs ja tämän molemmilla sivuilla kohouma jalkahihnan eli mäystimen kiinnittämistä varten.

Sukset olivat joko karvanahalla pohjattuja suojasään suksia tai nahattomia pakkaskelin suksia. Nahkaa suojasivat reunoista listat, jotka auttoivat suksia ohjattaessa; nyk. suksissa on pohjaura eli olas.

Fennoskandiassa käytettiin myös epäparisia suksia: oikeassa jalassa oli lyhyt potkusuksi, kalhu, vasemmassa jalassa pitkä liukusuksi, lyly. Alk. oli vain yksi sauva, jota käytettiin myös keihäänä.

Nyk. muotonsa sukset saivat 1800-luvun lopulla. Mäkihyppyyn sekä alppi-, rullasuksi- ja vesihiihtoon on kehitetty erityissukset.

 

Aik. suksia valmistettiin pääasiassa koivusta, mutta 1950-luvulla yleistyi sälesuksi, ja nyk. sekä kilpa- että kuntohiihtäjät käyttävät muovi- ja lasikuitusuksia. Suksisauvat ovat lasi- ja hiilikuitua.




Alhaalla olevassa vanhassa kuvassa joukko koulupoikia on hiihtolomalla Aakenustunturilla  keväällä 1953.
Pojat vasemmalta lueteltuna ovat; Reima Friman, Vesa Uusisalmi, Lauri Bäck ja Unto Uusisalmi (veljeni).
Sukset meillä oli taatusti vielä silloin koivusta, ja sälesukset tulivat myöhemmin. Ensimmäiset sälesukseni ostin Nivalan Karvoskylällä 1958 ollessani  siellä epäpätevänä kansakoulunopettajana heti armeijan jälkeen. 
Muistan kuinka me pojat hiihtelimme kotoa Kittilästä hyvien hankikelien vallitessa vaarojen ja jänkien yli ensin Aakenustunturille (n.20 km) ja sieltä sitten pitkin tunturijonoja ( Aakenus-, Lainio-, Kesänki,- Pyhä-, Ylläs- ja Kellostapulitunturit ) kiertelimme ja olimme öitä metsäkämpillä.
Ruokaa ostimme Homevaaran metsätyömaan pääpirtin savottakaupasta tarpeen vaatiessa. Ei meillä ollut kovin kummoisia ruokatarpeita; pääasiassa saikkaa ( teetä ), vanikka (kovaleipä) voileipää,  kyröläistä ( hevosenlihasta tehtyä makkaraa ) ja piskettejä ( keksejä ).
Muistan kuinka sukseni meni kärjestä ihan irtopoikki, mutta minä liitin katkenneen palasen Homevaaran kaupasta ostamallani eristysnauhalla kiinni ja hiihdin jollakin ihmeen keinolla vielä kaksi päivää pitkin tuntureita ja takaisin Kittilään. 
Oltiin nuoria, ja hiihto oli siihen aikaan aivan luonnollinen kulkutapa kylilläkin kinosten keskellä. Kuntoa oli kyllä jokaisella nykyiseen elämäntapaan verrattuna





Tässä alempana olevassa kuvassa olen jokseenkin samassa paikassa Aakenustunturilla n. 49 vuotta myöhemmin ja samoihin aikoihin vuodesta. Autolla tullaan nykyään tunturin juurelle hyvin aurattuja teitä pitkin. Jyrkkä laelle nousu tuntui todella raskaalta, mutta elopainoakin on ehkä 30 kg enemmän kuin silloin vihreässä nuoruudessa.


 

Eiku avannolta vettä vain ämmänlängillä.

 

amma

 






Lappia ja asiaa siitä vähän perusteellisemmin;


Lappi. 1. Ruots. ja saks. Lappland, saam. Sápmi, engl. Lapland, lat. Lapponia, Fennoskandian pohjoisin osa. Lappi jakautuu Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin (Finnmarken, Ruija) sekä Venäjän Lappiin (Murmanskin oblast, vars. sen pääosa Kuolan niemimaa).

— 2. Ruots. Lappland, Lapin läänin käsittävä Suomen pohjoisin maakunta. Lappi rajoittuu etelässä Pohjois-Pohjanmaahan ja Kainuuseen. Lappiin on vanhassa hist. maakuntajaossa luettu lähinnä Kittilän kihlakunnan alue (Enontekiö, Muonio, Kittilä, Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki). Lappalais- eli saamelaisasutuksen levinneisyyden perusteella maakunnan eteläraja on toisinaan sijoitettu pohjoisemmaksikin. Luonnonmaant. Lapin alueeseen on usein luettu Kittilän kihlakunnan lisäksi myös Kolari ja Salla. Oulun läänin kahtiajaon (1938) jälkeen ovat varsinainen Lappi ja hist. Pohjanmaan pohjoisosa, Peräpohjola, kehittyneet yhtenäiseksi talousalueeksi, minkä mukaan Lappi nyk. samaistetaan Lapin lääniksi.
Luonto.Lappi on maantieteellisesti osa koko Fennoskandian pohjoisosan käsittävää laajempaa kokonaisuutta, jonka luonnon erityispiirteitä esiintyy neljän valtion alueella: Suomen Lapissa, Ruotsin Lapissa, Norjan Lapissa eli Ruijassa (Finnmarken) ja Venäjän Lapissa. Lappi on vaihtelevien pinnanmuotojen, kirkasvetisten vesistöjen sekä laajojen suo- ja metsäalueiden maakunta.

Tunturi-Lapissa maa on ylävää, ja tuntureita esiintyy yl. pyöristyneinä, loivakaartoisina lohkovuorina joko yksinään tai pitkissä tuntirijonoissa. Korkeimmat tunturit kohoavat lähinnä Taka-Lapin tunturiylänköön luettavassa Enontekiön luoteiskolkassa, jossa Skandien mahtava tunturijakso sivuaa Suomen Lappia. Nämä Kilpisjärven ja Haltin seudut, jotka korkeussuhteiltaan ovat vuorimaata (korkeuserot paikoin jopa yli 500 m), poikkeavat sekä rakenteeltaan että muodoiltaan muusta tunturialueesta. Alueen kallioperä on ns. kaledonisen poimutuksen muuttamaa kiteistä liusketta, josta muodostuvat tunturit ovat jyrkkärinteisiä ja terävähuippuisia. Suomen korkein huippu Halti eli Halditšohkka (1 328 m), runsasluminen Ridnitšohkka (1 317 m), Kruunuoaivi (1 232 m), Kahperusvaarat (1 144 m) ja Saana (1 029 m) ovat tämän alueen tuntureita.

Muilta osin Lappi on arkeeista peruskallioaluetta, jossa korkeussuhteet vaihtelevat lakeudesta loivapiirteisiksi kankare-, mäki- ja vuorimaiksi. Ounasselän tunturijakson korkealle kohoavat pyöreälakiset kerot muistuttavat ylävyydessään Taka-Lapin tunturiylänköä. Jakson tuntureita ovat Pallastunturin Taivaskero (807 m), Ounastunturi (723 m), Pyhäkero (711 m) ja Keimiötunturi (610 m). Pallas- ja Ounastunturien muodostamasta selänteestä it. alkavat Etelä-Lapin kairat, joille ovat luonteenomaisia lakeudelta sekä kankare- ja mäkimaasta kohoavat matalat vaarat sekä kaukana toisistaan sijaitsevat loivakaartoiset tunturit, kuten Kumputunturi (581 m) sekä Pyhätunturi (540 m) Pelkosenniemen ja Kemijärven rajalla.

Etelä-Lapin kairat ovat osa laajaa Etu-Lappia, joka vars. Peräpohjolan alueella on vaihettumisvyöhykettä Lapista Koillismaaksi ja Pohjanmaaksi. Lapin itäosassa muodostaa yhtenäisen aluen Sallan–Saariselän tunturimaa, jossa maisema paikoin saa vuoriston tunnun. Alueen lukuisista pyöreälakisista tuntureista mainittakoon Saariselän Sokosti (718 m), Nattasten Terävä Nattanen (544 m), Raututunturien Kiilopää (546 m) sekä Korvatunturi (483 m).

Oman maisemakokonaisuutensa muodostaa Taka-Lapissa ympäristöään alemmaksi vajonnut Inarin allas (Inarin järvialanko, 100–200 m merenp.), jota matalat tunturikaaret rajoittavat. Inarin alavan seudun yksittäisiä kohoumia ovat mm. Suorsapää (471 m) ja Sarmitunturi (411 m). Edellä mainittuun Taka-Lapin tunturiylänköön luettavan Utsjoen ylhiömaan korkeimmat tunturit Utsjoella, Inarin alangon luoteispuolella, ovat Paistunturien Kaimmioaivi (619 m) ja Kuivi (641 m) sekä Ailigas (620 m) Karigasniemen koillispuolella.

Lapin maaperän hallitsevin maalaji on moreeni, jota maakunnassa esiintyy laajemmalla alueella kuin muualla Suomessa. Savea ja hiesua, jota tapaa et. Lapin jokilaaksoista, on erittäin niukasti. Monin paikoin tunturien rinteillä on rapautumisen aiheuttamaa louhikkoa eli rakkaa, joka muodostuu erikokoisista kivilohkareista.

Lapin vesistöille on tunnusomaista veden puhtaus ja kirkkaus. Vesiä saastuttavat teollisuuslaitokset ja veden äärellä sijaitsevat suuret asutustaajamat puuttuvat Lapin alueelta lähes kokonaan. Veden kirkkauteen vaikuttavat myös soiden vähäinen humuspitoisuus ja savikoiden vähäisyys. Inarin järvialankoa lukuun ottamatta järviä on Lapissa suhteellisen vähän. Inarin painanteessa murtumalinjojen suuntaus on selvästi havaittavissa järvien muodoissa. Alueen suurin järvi on yli 1 000 km2:n laajuinen Inarijärvi. Muita järviä ovat mm. Iijärvi, Mutusjärvi, Nitsijärvi, Paatari, Pautujärvi, Pulmankijärvi ja Rahajärvi. Ounasselän alueella on Kittilän, Muonion ja Enontekiön rajoilla yhtenäinen järviseutu, jonka suurimpia järviä ovat Äkäsjärvi, Jerisjärvi, Pallasjärvi, Ounasjärvi ja Pöyrisjärvi. Muita kookkaampia järviä ovat Sodankylän Unari, Orajärvi ja Vaalajärvi, Kittilän Kelontekemäjärvi sekä Enontekiön Kilpisjärvi. Sodankylän alueella on lisäksi Kemijoen latvahaarojen, Luiron ja Kitisen, latvoilla Lokan ja Porttipahdan tekojärvet, joiden yhteinen kokonaispinta-ala on yli 600 km2.

Järvien vähäisyyden vastapainoksi jokia ja puroja on Lapin alueella runsaasti. Lapin vesistä osa virtaa Jäämeren, osa Itämeren suuntaan. Päävedenjakajana on Maanselkä, joka kulkee Enontekiön alueelta Peltotunturin kautta koko Suomen Lapin poikki Korvatunturille ja kääntyy sieltä edelleen et. Jäämereen virtaavat Tenojoen, Näätämöjoen, Uutuanjoen, Paatsjoen ja Tulomajoen vesistöt. Itämeren suuntaan virtaavia vesistöjä ovat Tornionjoen ja Kemijoen vesistöt. Eräät Lapin joista, kuten Muonionjoki, Tornionjoki, Inarijoki ja Tenojoki, ovat valtakunnan rajajokia.

Lapin pääjoet virtaavat yl. vanhoissa jokilaaksoissa, joihin joet ovat itse kuluttaneet uomansa. Eräät joet, kuten Inarijoki, Ivalojoki ja Vaskojoki, virtaavat tunturikaarien läpi kallioperän vanhoissa ruhjelaaksoissa. Vähäjärvisyyden ja pitkän routakauden takia vesimäärät kasvavat useissa Lapin joissa touko–kesäkuussa erittäin suuriksi ja aiheuttavat tulvia.

Lapin ilmasto ja maanpinnan korkeusvaihtelut ovat vaikuttaneet erilaisten kasvillisuusvyöhykkeiden syntyyn. Mäntyalueet ovat yleisiä (60–80 % maa-alasta) Inarin järvialangolla sekä Itä-Lapissa, jossa esiintyy runsaasti myös kuusta. Paljakan varvikot ovat enimmäkseen puolukkaa, mustikkaa, juolukkaa ja kanervaa. Tunturi-Lapissa ovat jokivarsilla kasvavat tiheät pajukot yleisiä; puuttomalla vyöhykkeellä tapaa usein myös paksutyvisiä katajapensaita. Soiden osuus pinta-alasta jää Lapissa alle 20 %:n. Yleisimmät suotyypit ovat räme ja neva, joiden osuus maa-alasta on suurin (40–50 %) et. Lapin kairoilla.

Metsä-Lapissa on erityisenä suotyyppinä vetinen aapasuo, jonka syntyyn voimakkailla kevättulvilla on ollut oma vaikutuksensa. Tunturi-Lapissa, jossa routa säilyy turvemättäissä läpi vuoden, ovat palsa- eli kumpusuot yleisiä. Tällaisia ikiroudan kohottamia tummanruskeita palsamättäitä on ennen kaikkea Enontekiön ja Utsjoen alueilla. Lapin luonto on värikkäimmillään syksyllä, jolloin yöpakkasten mukana alkaa ruska-aika.

Lapin ilmastoon vaikuttaa ratkaisevasti maakunnan pohj. sijainti. Kasvukaudet ovat suuressa osassa Lappia erittäin lyhyet. Lämpimät lounaistuulet, Skandien suojaava vaikutus ja Golfvirran läheisyys mahdollistavat kuitenkin mm. maa- ja metsätalouden harjoittamisen Lapin pohjoisissakin osissa, ja kasvukauden lyhyyttä korvaa kesän valoisuus. Jäämeren vaikutuksesta ilmasto on merellinen Kilpisjärven ja Utsjoen–Inarin alueilla; mantereisinta se on Tunturi-Lapissa. Seuduilla, joilla mantereisuus ja merellisyys kohtaavat, sää on usein epävakaista. Lapin ilmaston erikoisuutena ovat valon määrän suuret vaihtelut, esim. Utsjoella aurinko on talvella 51 vrk näkymättömissä ja kesällä 73 vrk yhtä mittaa näkyvissä. Talvisen taivaan vaikuttava ilmiö ovat loimuavina kaarina ja säteinä näkyvät revontulet, joiden runsaan esiintymisen vyöhyke kulkee Lapin halki.

Lapin eläimistö on melko vähälukuinen, mutta omaleimainen. Porojen pelättyjä vihollisia ovat ahma, susi ja maakotka; harvinaisempia petoeläimiä ovat tunturihaukka ja Taka-Lapissa esiintyvä naali. Pikkunisäkkäitä ovat mm. tunturisopuli ja lapinmyyrä. Suhteellisen runsaslajiseen pikkulinnustoon kuuluvat mm. lapintiainen, pohjankeltavästäräkki, urpiainen sekä lukuisat peippo- ja rastaslajit. Lapin eläimistöstä puhuttaessa ei ole syytä unohtaa sankkoina parvina iniseviä sääskiä ja mäkäröitä.

Väestö ja asutus.Pitkien etäisyyksien ja laaja-alaisten kuntien Lappi on harvaan asuttua. Keskimääräinen väentiheys on n. 0,5 as./maa-km2. Lapissa on neljä kaupunkia ja 18 kuntaa, joista väkirikkaimmat ovat Sodankylä, Inari ja Kittilä. Vuoden 1995 väestönlaskennan mukaan taajamissa asui 73 % väestöstä. Haja-asutus ja taajamat sijaitsevat pääasiassa vesistöjen varrella joko kylärykelminä tai nauhamaisina jonoina. Tiheimmin asuttuja ovat suurten jokien laaksot sekä Inarijärven lounaisranta. Yksinäiset asumukset ovat Lapissa suhteellisen harvinaisia. Ympäristönsä merkittäviä palvelukeskuksia ovat mm. Sodankylän kirkonkylä, Inarin keskustaajama Ivalo sekä Kittilän ja Muonion kirkonkylät. Rakennuskanta on nuorta, sillä Lapin sodassa 1944–45 valtaosa rakennuksista tuhoutui.

Lapin alkuperäisen väestön muodostavat saamelaiset , joiden osuus koko Lapin väestöstä on kymmenisen prosenttia. Vajaat 6 000 henkeä (saamenkielisiä n. 1 300) käsittävä saamelaisväestö asuu ns. saamelaiskunnissa eli Enontekiöllä, Inarissa, Utsjoella ja Sodankylässä, ja heistä taasen yli puolet asuu Inarissa. Oman erityisen saamelaisryhmänsä muodostavat ns. kolttasaamelaiset, jotka 1947 Petsamon luovutuksen jälkeen asutettiin lähinnä Näätämöjoen vesistöalueelle, missä Sevettijärvestä tuli heidän keskuspaikkansa.

Elinkeinoelämä.Lapin ammatissa toimivasta väestöstä saa joka kymmenes toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, joka viides teollisuudesta ja rakentamisesta sekä 2/3 palveluelinkeinoista. Suhteellisen lyhyen kasvukauden ja alhaisten lämpötilojen vuoksi vain vaatimattomiin kasvuedellytyksiin tyytyvillä viljakasveilla on mahdollisuus menestyä Lapin karussa maaperässä. Varmasatoisimpia kasveja ovat peltoheinä, peruna ja ohra. Rehujen ja rehujuureksien viljelyllä on tärkeä merkitys karjataloudelle. Karjatalous on Lapissa keskittynyt maidontuotantoon. Vars. Sodankylä on tunnettu merkittävänä maidontuottajana. Poronhoito on ollut saamelaisväestön peruselinkeino jo vuosisatoja. Suuria poromääriä on vars. Metsä- ja Tunturi-Lapin paliskuntien alueilla.

Metsätalous on muodostunut lähes koko Lapissa tärkeäksi elinkeinoksi. Laajoista keräilyalueista ja pitkistä kuljetusmatkoista huolimatta Lapin metsät ovat tärkeitä raakapuun tuottajia. Ammatissa toimivan maa- ja metsätalousväestön suhteellinen osuus on suurin maakunnan et. kunnissa Savukoskella (34 %), Posiolla (31 %) ja Ranualla (27 %).

Teollisuus ja rakentaminen eivät ole Lapin elinkeinoelämässä, joitakin Perämeren rannikkokuntia lukuun ottamatta, yhtä suuressa roolissa kuin eteläisemmissä maakunnissa. Sen sijaan palveluelinkeinot, ja etenkin matkailu, ovat tärkeitä. Lapin vesivoimavarat sijaitsevat lähinnä Jäämereen laskevissa joissa, mutta osittain myös Kemijoessa ja Ounasjoen latvahaaroissa. Rakennettu vesivoima on vähäistä (Inarin Kirakkaköngäs ja Kitisen voimalat). Lapin erikoisuutena on ns. Lapin kulta, jota on kaivettu Lemmenjoen, Ivalojoen ja Sotajoen jokisorasta yli sata vuotta. Lapin kullan tal. merkitys on kuitenkin melko vähäinen.

Historia. Lapin vesistöjen varsilla oli asutusta jo esikeraamisella kivikaudella n. 6000–4500 eKr.; vanhin tunnettu asuinpaikka, Sodankylän Petkulan Autiokenttä, on n. vuodelta 6000 eKr. Kampakeraamisella kivikaudella (n. 4200–2000 eKr.) oli asutusta vars. Kemi- ja Tornionjokilaaksoissa ja Inarijärven alueella. Vasarakirveskulttuurin ajan (2500–1600 eKr.) asuinpaikkoja oli mm. Rovaniemen Niskanperällä. Pronssikulttuuri, joka Lapissa oli alkuperältään itäistä, alkoi n. 1600–1300 eKr. Kivi- ja pronssiesineiden rinnalle tuli rautaesineitä n. 300 eKr. Rautakauden löydöt (n. 300 eKr.–1300 jKr.) kertovat eri suunnilta tulleista eränkävijöistä ja uudisasukkaista: kveeneistä eli kainulaisista (suomalaisia ja hämäläisiä), karjalaisista ja norjalaisista.

Lapin alkuperäisen väestön, saamelaisten, juuret ovat Lapin alueelle vanhimmalla kivikaudella saapuneissa väestöryhmissä. Saamelaisia asusti ilmeisesti ainakin 1400-luvulle saakka Perämeren rannikollakin. Suomalaisen uudisasutuksen alkaessa tunkeutua Tornionjoki- ja Kemijokilaaksoihin ja rannikolle n. 1000-luvulta lähtien saamelaiset vetäytyivät Lapin sisäosiin ja osin sulautuivat tulijoihin. Saamelaiset harjoittivat kalastusta, metsästystä ja poronhoitoa kruunun suojeluksessa ns. lapinrajan takana, missä heillä oli hallinnassaan maita ja vesiä.

Uudisasukkaita saapui 1500-luvulla Hämeestä, Lounais-Suomesta ja Karjalasta sekä Skandinaviasta, vuosisadan lopulla ja 1600-luvulla runsaasti myös Savosta. 1500-luvun puolivälissä uudisasutuksen pohjoisraja oli Tornionjoella Pellossa ja Kemijoella Rovaniemellä; jokilaaksoissa oli yht. n. 500 tilaa. 1580-luvulla uudisasutuksen raja nousi Kolariin ja 1600-luvun alussa Muonioon ja Kemijärvelle. Metsästys ja kalastus oli sekä saamelaisten että suomalaisten pääelinkeino pitkälle 1600-luvulle.

Ruotsi ja Novgorod kilpailivat 1200-luvun lopulla Lapin herruudesta. Ruotsi pääsi voitolle, kun se vahvisti Peräpohjan talonpojille etuoikeutena vanhat lapinverotusoikeudet. Syntyi ns. birkarlien eli pirkkalaisten ryhmä, joka verotti omaan laskuun lappalaisia aina vuoteen 1552, jolloin Kustaa Vaasa otti lapinveronkannon kruunulle. Myös kirkko ulotti keskiajalla kymmenyksensä ja seurakuntahallintonsa Lappiin; Tornion ja Kemin kirkot ja seurakunnat perustettiin 1300-luvun alussa.

Saamelaisten keskuuteen usk. käännytys ulotettiin 1600-luvun kuluessa, jolloin Lappiin rakennettiin myös kirkkoja. Upsalan ja Turun hiippakuntien rajaksi tuli 1300-luvun alussa Tornionjoen ja Kemijoen välinen vedenjakaja. Samasta rajasta tuli myös Länsipohjan ja Pohjanmaan maakuntien ja läänien raja. Lapin itäraja Venäjää vastaan määriteltiin vasta Täyssinän ja Stolbovan rauhoissa 1595 ja 1617. Lapin pohjoisraja Norjaa vastaan käytiin 1751 solmitun Strömstadin rajasopimuksen jälkeen. Lapin ensimmäinen kaupunki oli 1621 per. Tornio.

Lapin historian yksi keskeisimmistä piirteistä oli 1600-luvulta aina 1960-luvulle asti asutustoiminta. Kaarle IX antoi 1600-luvun alussa uudisasukkaille ja maanviljelykulttuurille luvan asettua lapinrajan taakse. Kaarle IX:n asutuskehotuksia ja maaherra Johan Graanin asutusplakaattia vuodelta 1673 seurasi asutusjulistus ja -laki toistaan. Saamelaisten maa muuttui 1600- ja 1700-luvulla Muonion, Kittilän, Sodankylän, Kemijärven ja Sallan alueilla suom. maaksi. Saamelainen enemmistö säilyi Utsjoen, Enontekiön ja Inarin alueilla 1900-luvun alkuun asti, mutta nykyaikaan asti se on säilynyt vain Utsjoella.

Kun Suomen ja Ruotsin raja tuli vuoden 1809 jälkeen Tornionjoelle, koko nyk. Lappi osana Oulun lääniä tuli autonomisen Suomen yhteyteen. Maanviljely ja erityisesti karjanhoito nousivat Lapissa pääelinkeinoiksi 1800-luvulla. Lohenkalastuksen merkitys elinkeinona romahti 1800-luvun puolivälissä. Metsistä saadut tulot ja työ alkoivat elättää lappilaisia 1800-luvun jälkipuolelta lähtien; 1900-luvulla ne ovat olleet Lapille elintärkeitä.

Hengenelämän alueella merkittäväksi muodostui 1800-luvun puolivälissä syntynyt, Lars Levi Laestadiuksen alkuunsaattama lestadiolainen herätysliike, »Lapin kristillisyys», joka levisi Lapista 1870-luvulle tultaessa kaikkialle Pohjois-Suomeen, pian koko Suomeen ja valtakunnanrajojen ulkopuolellekin.

Sodat koettelivat 1900-luvun alkupuoliskolla myös Lappia. Jääkäreiden keskeiset etappitiet 1915–16 kulkivat Etelä-Lapin kautta. Punaiset ja valkoiset kävivät 1918 taisteluja Etelä-Lapissa ja myös ns. koill. rintamalla Kuolajärvellä (myöh. Salla) ja Petsamossa. Talvisodan taisteluja käytiin vars. Sallan suunnalla ja Petsamossa. Jatkosota toi Lappiin saks. sotilaat, jotka tukivat suomalaisia näiden hyökätessä it. 1941. Jatkosodan päätti ns. Lapin sota 1944–45, jossa suomalaiset ja saksalaiset olivat vastakkain. Sotien seurauksena Petsamo ja Sallan itäosa luovutettiin Neuvostoliitolle. Lapin sodan suurten tuhojen jälleenrakennuksesta alkoi Lapissa vahva nousukausi.

Maakuntaruoat: Lohikeitto, kuivalihavelli, poronkäristys, varrassiika, loistelohi, mustikka-hillakiisseli, kermamaidossa haudutettu juusto + hillat.



Maakunnan kulttuuria: Saamelaismuseot Enontekiössä ja Inarissa. Taidekeskus Puustelli, Kemijärven kulttuurikeskus ja kotiseutumuseo Kemijärvellä. Pöntsön galleria, Reidar Särestöniemen taidemuseo ja toimintakeskus Kittilässä. Suvannon kylä Pelkosenniemellä. Arktikum ja Lapin maakuntamuseo sekä Jutajaiset ja Sanan suvipäivät Rovaniemellä. Sodankylän elokuvajuhlat ja Andreas Alarieston taidegalleria Sodankylässä. Taidemuseo ja kirjastotalo Torniossa. Kemin lumilinna sekä avomeripurjehdus Course Kemi, kansainv. sarjakuvapäivät, Taiteiden yö ja Kemi-päivät.

Maakunnan sanomalehdet:Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat (7–4-päiväiset); Koillis-Lappi (3–1-päiväiset).

Lisätietoa Internetissä (http://www.lapinliitto.fi/)




— 3. Ruotsin Lappi, ruots. Lappland, Ruotsin suurin ja pohjoisin maakunta; maa-ala 109 702 km2, 111 946 as. (1995). Ruotsin Lappi käsittää Norrbottenin ja Västerbottenin läänit Länsipohjaa lukuun ottamatta. Metsät, vesivoima ja malmit ovat Lapin luonnonrikkauksia. Laajin malmiesiintymä sijaitsee Kiirunan–Jällivaaran alueella; malmin vientisatamat ovat Luulajassa ja Narvikissa. Suurimmat kunnat ovat Kiiruna, Malmberget, Lycksele ja Jällivaara. Väestöstä 10 000 puhuu suomea ja 9 000 on saamelaisia. Ruotsin Lappi on 1996 hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon kuvaamaan saamelaisten perinteistä porotalouteen perustuvaa elämänmuotoa.
— 4. Kunta Satakunnassa Länsi-Suomen läänissä Rauman käräjäoikeuden tuomiopiirissä; maa-ala 206 km2, 3 312 as. (2000). Lapinjoen keskijuoksulla sijaitseva Lapin kunta on aikoinaan ollut merenrantapitäjä, mutta nyk. merelle on matkaa 20 km. Yrityksiä: Pilkington Lamino Oy Nordlamexin tehdas, Upo Puulämpö Oy. Nähtävyyksiä: puukirkko (1760); Lapinjoen laakso, Narvijärvi, Huiluvuoren–Kirkonlaattian muinaisjäännökset.
Lapin kunnan alueelta on löydetty 26 vanhemman pronssikauden (1400–100 eKr.) hautaröykkiöitä eli hiidenkiuasta. Pysyvää asutusta oli jo 1300-luvulla ainakin Kivikylässä (Sammallahdenmäen pronssikautinen hauta-alue, Unescon maailmanperintökohde), Kodiksamissa, Lapinkylässä ja Muurtamossa. Hallinnollisena pitäjänä Lappi on ollut vuodesta 1413, omana srk:naan 1620-luvulta.

Tapahtumia: Lapin löylypäivät.










Kittilä peittyi veteen.
Korkein tulva miesmuistiin keväällä 2005.
Tulvanhuippu oli 29.05.

Panin tähän alle vertailun vuoksi kuvan vuoden 1995 suurtulvasta, joka oli taas miltei vuoden 1966 tasoa ollen 3 cm vähemmän kuin vuonna 1966. Kuten näkyy, leirintäalueen rakennukset kastuivat myös tuolloin. Viime vuosisadan suurin tulva oli todennäköisesti vuonna 1958, jolloin vesi nousi n. 20 cm enemmän kuin keväällä 1995.




 

Kittilässä varauduttiin myöhään perjantai-iltana veden nousemiseen. Asukkaat ja viranomaiset suojasivat kylän kuivia osia vedeltä, joka oli peittänyt jo suuren osan kylän joenpuoleisista osista.

Pahimmalla alueella Rantatiellä lähes kaikki talot olivat veden saartamia.

Ounasjoen tulvan laajuuden käsittää vasta, kun sen näkee ilmasta.

Kapeahko joki oli parin päivän aikana muuttunut valtavaksi, kilometrin levyiseksi tekojärveksi, jonka alle oli jäänyt mm. leirintäalue.

Kittilästä Sodankylään vievä valtatie oli sekin jo puolilta päivin täysin veden vallassa
samoin tieyhteydet Sodankylän,- Muonion ja Rovaniemen suuntaan olivat ennenpitkää poikki.





 





Reinolan sauna ja Bäckiläkin on vaarassa, mutta Alatalon Veikko ja Anja ovat kyllä kuivilla. Kittilän Vanhatie ei ole tällä kohtaa uhattuna.



Tulvahuippu valuu nyt etelään
29.05. - 00:20
Tornionjoen tulva vasta tulossa
.
Riku Lavia; 

Ennätystulvien huipun arveltiin lauantaina ohittaneen Kittilän kirkonkylän ja Ivalon. Kittilän yläpuolella Könkäällä vesi kääntyi puolilta päivin laskuun, ja Kittilässä vedenpinnan odotettiin alkavan laskea lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

- Jos vettä ei sada ja kylmä jatkuu, veden ei pitäisi enää ainakaan nousta lauantain huipusta. Jos sataa ja lämpenee, vähän voidaan vielä mennä ylös, hydrologi Bertil Vehviläinen Ympäristökeskuksesta ennusti lauantai-iltana.

Ivalojoen vedenpinta lähti lauantaina laskuun, mutta vesi nousi Kittilässä vielä iltapäivällä.

Tulvavalleja korjataan
ja vahvistetaan

Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala pääsi illalla yhdeksän aikaan vapaalle, kun Kemin, Rovaniemen ja Rovaniemen maalaiskunnan palokunnat antoivat paikallisille yöksi lepovuoron. Yövuorolaisten urakaksi jäi tulvavallien korjaus ja vahvistaminen.

Veden korkeutta ei Ojalan mukaan voinut sanoa illalla tarkasti, koska kova tuuli sai veden lainehtimaan kovasti. Ojala toivookin nyt, ettei tuuli aiheuttaisi enää suuria hankaluuksia ja tulvavallit pitäisivät.

-  Olisi se tosi nolo ja ikävä tilanne ja harmittaisi hirveästi, jos tulvavallit murtuisivat. Olemme kuitenkiin tehneet töitä koko ajan, toteaa aamulla töihin palaava Ojala.

Jorma Ojala ei osannut ennustaa, miten tulvatilanne tulisi muuttumaan. Ojala muistuttti kuitenkin, etteivät työt lopu, vaikka vesi laskisikin.

Kittilän alapuolella Kaukosessa Ounasjoen tulvan huippua odotetaan sunnuntaiksi.

Tornionjoki ja Teno
nousevat vielä

Länsirajalla kevättulva on vasta alkamassa. Tornionjoella vedenpinta oli lauantaina iltapäivällä Ylitornion kohdalla noussut Ruotsin puolella jo tien tasalle. Suomen puolella tilanne oli kuitenkin vielä rauhallinen.

Tornion- ja Muonionjoilla veden arvellaan käyvän korkeimmillaan Muonion kohdalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, ja Pellossa maanantaina.

Hydrologi Vehviläisen mukaan Tornionjoen varressa mökit ovat vaarassa. Tornionjoenvarren pysyvä asutus ei hänen mukaansa niinkään ole vaarassa.

- Tenojoella vesi nousee ensi viikolla, sielläkin on arvion mukaan edessä ennätystulva.


Eilisiltaan mennessä vesi oli levinnyt jo lähes keskustaan asti ja jatkoi nousemistaan.
Katso alhaalla kuvasta!!
( 27.5.05 ).







Törilöntien seutu oli yksi vaikeimpia tulva-alueita Kittilän kirkonkylällä. Kittilässä
aiotaan nyt rakentaa pysyvät tulvapenkereet uhanalaisille paikoille.

Kittilästä Sodankylään vievä tie oli jo perjantaina puolilta päivin täysin veden vallassa.

Ounasjoen tulvahuippu nyt käsillä
(29.5. 14:44)


Ounasjoen veden nousu näyttää tasaantuneen Kittilässä päivällä. Kittilän pelastuslaitoksen päällystöpäivystäjän Kari Kuosmasen mukaan vesi ei ole noussut kirkonkylällä pariin tuntiin, ja Kittilässä voi vihdoin puhua tulvahuipusta.

Pelastuslaitos seuraa tilannetta ja vahvistaa tulvapenkereitä jatkuvasti. Vedenpinnan tulevaa laskunopeutta ei osata vielä ennustaa. Kuosmanen arvelee kuitenkin, että tulvapenkereitä ei pureta vielä pariin – kolmeen päivään.

Ounasjoki on noussut Kittilän kirkonkylän kohdalla ennätyksellisesti jopa kuusi metriä normaalikorkeudesta. Tulvavahingot voivat nousta miljooniin euroihin.

Ounasjoen yläjuoksulla Könkäällä vesi oli sunnuntaina laskenut huipusta jo puoli metriä.

(STT)


Vesi pesi kivijalat Kaukosessa
30.05. - 00:20


Kittilän kirkonkylässä tulva kääntyi sunnuntai-iltana vihdoin laskuun. Kaukosessa vesi sen sijaan saartoi kymmenkunta taloa. Muoniossa tulvan huippu meni ohi ja Ivalossa vesi alkoi laskea jo lauantaina. Nyt jännätään Inarijärveä.

Useamman päivän pelottelun jälkeen Ounasjoki nousi lopulta nuolemaan talojen nurkkia Kittilän Kaukosessa.

- Taitavat Jäämeren vedetkin valua meille, kun tätä vettä on niin kauheasti, Airi ja Taito Maunula taivastelivat kahta puolta taloa juoksevaa vettä.

Vesi oli sunnuntaina saartanut kymmenkunta taloa Kaukosessa. Vuodesta 1964 valtatien sillan kupeessa asuneet Maunulat sanoivat, että vielä alkuviikosta ei moisen tulvan olisi uskonut olevan mahdollinen.

- Mutta tosi se on. Koskaan ei ole jouduttu lähtemään evakkoon veden takia. Jos vesi vielä nousee, niin sitten on lähdettävä.

Tien toisella puolella Vuokko Hyötylä kahlasi talonsa pihalla ja toivoi että kauhakuormaajien kasaama tulvavalli estäisi vettä enää nousemasta.

- Jääpato nosti kerran veden yhtä korkealle, mutta se oli semmoinen hyöky vaan. Tämä vesi on ja pysyy. Tämmöistä ei ole ennen nähty, Hyötylä päivitteli.

Hyötylä oli viimeksi saanut nukahtaa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sunnuntaita vasten oli naapureiden kanssa sovittu vahtivuoroista, mutta lähes kaikki olivat kuitenkin valvoneet.

- Kolmas vuorokausi on menossa, ja pinna alkaa olla jo aika tiukalla. Jos tässä tosi vahinko käy, sitä ei mikään vakuutus korvaa. Mutta jostakin sitä voimaa on löydettävä.

Ympäristökeskuksen arvion mukaan vesi lähtee laskemaan tiistaina.

Vapaaehtoisista suuri apu

Kaukosessa tulvaa vastaan taisteltiin lähes koko kylän voimin. Hyötylä kiitteli Kaukosen kyläläisiä, jotka olivat auttaneet tulvan saartamia kuka mitenkin.

- On tullut traktoreita ja työkoneita apuun. Siitä ei voi kyllin kiittää.

Myös Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula kiitti vapaaehtoisvoimia tulvantorjunnassa.
- Tulvantorjuntaorganisaatiossa on satakunta ihmistä yhdessä vuorossa. Sen lisäksi on ollut satoja vapaaehtoisia auttamassa. Se on vähentänyt tuhoja merkittävästi.


Kuva Sodankylän tieltä 29.05.05 Poikkijoella.






Nyt ei saa sortua herpaantumiseen

Tulva alenee hiljalleen Kittilässä

Antti Sallinen ( Lapinkansa 31.05.05 )

Kittilä

Ounasjoen tulvatilanteessa pahin on ohitettu ja vesi laskee vähitellen. Vesi on kuitenkin edelleen korkealla ja uhanalainen tilanne jatkuu. Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula pitääkin tärkeänä, että tässä vaiheessa ei herpaannuta, kun tulvan torjunnassa on suhteellisen hyvin onnistuttu.

- Työ on nyt vietävä loppuun, ettei loppumetreillä kaikki uurastus menisi hukkaan, varoitti Maula.

Kriittisillä pengeralueilla veden pinta on yhä korkeammalla kuin suojeltavien rakennuksien lattiapinnat. Tulvan laskemisnopeudesta riippuen kyse on vielä muutamista päivistä.

Tulvasuojeluun osallistuu edelleen toistasataa ihmistä. Myös varusmiesten osuutta tarvitaan.

Puolustusvoimien kalusto on ollut hyvään tarpeeseen tulvivien tiealueiden ylikuljetuksessa. Kirkonkylällä Sodankylän suuntaan ja Pakattiin meneviä on kuljetettu armeijan maastokuorma-autoilla. Tämä kuljetus jatkuu edelleen.

Pakatintie ja Alakittilän tie ovat olleet kirkonkylällä edelleen suljettuna normaalilta liikenteeltä. Pakatintien ja Sodankyläntien kuljetusoperaation arvioidaan kestävän vielä pari päivää.

Tulva jatkoi laskuaan maanantaina sentti ja tunti -vauhdilla. Palopäällikkö Jorma Ojala kertoi, että valvonta ja työskentely jatkuu taukoamatta. Pumppuja on kovassa työssä hajonnut, mutta huolto pelaa ja niitä kunnostetaan jatkamaan työn tuoksintaan.

Vahingot Kittilän kirkonkylällä ja Ounasjokivarressa ovat mittavat. Kunnan johtoryhmässä etsitään ratkaisua, millainen organisaatio saadaan mahdollisimman pian vahinkojen arviointityöhön.

- Kunnan oma työpanos ei tähän riitä ja tulvan raivaustyöt sitovat muutoinkin työvoimaa. Arvioinnit on tehtävä sekä kunnan että yksityisistä kiinteistöistä. Työhön tarvitaan ulkopuolista apua. Pyrimme saamaan organisaation mahdollisimman pian toimintaan, kertoi Maula.

Kunnalla riittää runsaasti töitä, jotta muun muassa evakossa oleva Pääskylänniemen väki pääsisi palaaman takaisin. Kyse on ensimmäisilläkin paluumuuttajilla ilmeisesti parista viikosta.

Tulvien ongelmat on otettu huomioon myös ministeriössä. Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja saapuu Kittilään. Hän on paikalla keskiviikkona kello 19 Ylärillä järjestettävässä tilaisuudessa. Paikalla on myös kaksi ministeriön virkamiestä vastaamassa kysymyksiin. Paikalla on myös maaherra Hannele Pokka.

Kittilän seurakunta on avannut kiron oven. Kirkko on avoinna perjantaihin asti arkisin kello 14-20. Paikalla on päivystämässä joku papeista tai diakonissa. Yhteinen tulvahartaustilaisuus järjestetään torstaina kello 18.

Kirkkoherra Kerttu Venäläinen kertoi, että ongelmakysymyksissä voi kääntyä seurakunnan puoleen myös puhelimitse. Kanslian numero on arkiaikoina 642 044..



Leirintäalue Kittilässä 29.05.05.






Ounasjoen Salmensillan kannen alareuna on juuri vedenpinnan yläpuolella.



Tämä Lapin ennätystulva on tänään aivan tuore asia, ja ei ehkä
käy oikein hyvin tähän sivulleni; Vanhoja juttuja lisää..

Mutta 50 vuoden kuluttua puhutaan, että se oli silloin suurena tulvakeväänä 2005.
Tulva oli korkeimmillaan n. 6 m normaalitason yläpuolella. Sodankylän tielläkin mitattiin vedenkorkeudeksi 120 cm. Edellinen huipputulva ylitettiin 88 cm:llä.



Aika ei pysähdy, ja asiat vanhenevat muuttuen osaksi historiaa...





Entisajan isännät osasivat rakentaa talonsa sellaisiin paikkoihin, että tulva ei niitä juuri hätyytellyt. Etualalla oleva keltainen Tynkkölä on säilynyt kuivana aina. Se on rakennettu nykyiselle paikalleen evakosta tulon jälkeen 1945, mutta on ollut tyhjillään Tyyne-tädin kuoleman jälkeen. Eivät ole tulvavedet olleet lähellä myöskään etäällä kuusten takaa pilkottavaa Salmentaloakaan, joka on ollut nykyisellä paikallaan muinaisista ajoista lähtien. Isäni rakensi uuden talon sodan jälkeen vuonna 1945 äijin omistamalle kartanolle, ja minä olen jatkanut sitä vuonna 1989 ja elelen siinä edelleen jokseenkin vapaita poikamiehen päiviäni.







Tulvakorvaukset syksyn lisäbudjetissa
02.06. - 00:20
Kittilässä vieraillut ministeri Korkeaoja harmitteli lakien vanhuutta


Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) tutustui eilen illalla Kittilää koetelleen tulvan aiheuttamiin vahinkoihin. Ministerille kertoivat tilanteesta muun muassa kunnanjohtaja Seppo Maula ja maaherra Hannele Pokka.

Pekka Rytkönen

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) lupaa kittiläläisille tulvakorvauksia syksyn lisäbudjetista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan ensimmäisiä euroja maksetaan loppuvuodesta.

Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamia vahinkoja korvaavaa lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, mutta tänä keväänä syntyneiden vahinkojen korvaamiseen laki ei ehdi tulla voimaan. Nykyinen laki on ministerin mukaan vanhentunut ja sitä pitää muuttaa.

Korkeaoja tutustui Kittilää kohdanneen suurtulvan tuhoihin eilen illalla. Nykyinen korvausprosessi on ministerinkin mielestä hidas ja byrokraattinen. Työryhmä miettii nykyistä joustavampaa tapaa, joka perustuisi esimerkiksi vakuutusyhtiöiden ja valtion yhteistoimintaan.

- Hallitus pyrkii toimimaan nykyisen lain mukaisesti niin, että vahinkoa kärsineet saisivat korvauksen mahdollisimman pian, Korkeaoja vakuutti kittiläläisille.

Viime vuonna tulvat koettelivat muun muassa Vöyriä Pohjanmaalla. Järjestelmän hitaudesta johtuen monet vahinkoja kärsineet ovat saaneet korvauksia vasta tämän vuoden toukokuussa. Kittilässä ei ole vielä edes tietoa, miten paljon esimerkiksi kesämökit ovat kärsineet tulvasta.

Ministeri neuvoo kittiläläisiä täyttämään kunnalle luovutettavat korvaushakemukset hyvin ja huolellisesti. Vöyrilläkin jouduttiin viime vuonna pyytämään ihmisiltä lisää tietoa, mikä hidasti korvausten maksamista.

Hallitusneuvos Jaakko Sierlan mukaan tulvatapauksissa on yleistä, että ihmisillä tulee ensimmäisenä mieleen, että tulvineet joet pitää pengertää. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan sovi joka paikkaan. Toisaalta hän totesi, että valtio on valmis lähtemään mukaan asutustaajamien tulvasuojelun rakentamiseen.

Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola korosti, ettei valtion korvausjärjestelmä ole mikään vakuutusjärjestelmä. Valtio korvaa sen, mikä on välttämätöntä.

Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula arvioi eilen, että yksityisten kuntalaisten vahingot kohoavat Kittilässä parin miljoonan euron tienoille. Kunnan vahingot nousevat noin 300 000 euroon.

Edellisen kerran Kittilää kohtasi todella suuri tulva 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 2000 oli myös kova tulva, mutta sen aiheuttamat vahingot jäivät huomattavasti tätä kevättä pienemmiksi.





Enää kaksi tietä Lapissa poikki ( 02.06.05)

STT

Rovaniemi

Suurin osa tulvan katkaisemista teistä on saatu Lapissa avattua liikenteelle. Kittilässä vesi on laskenut odotettua nopeammin ja kaikki suljettuna olleet tiet avattiin keskiviikkona.

Liikenne on yhä poikki Ylitorniolla paikallistiellä Hirstiön ja Poikkilahden välillä. Inarissa on poikki Angelin tie Tirron sillan kohdalla. Tiellä on 40 senttiä vettä sadan metrin matkalla.

Tiehallinto on aloittanut tulvavaurioiden tarkastuksen ja vaurioituneille tieosuuksille asetetaan tarvittavia varoitusmerkkejä.






Kittilässä korjataan jo tulvan tuhoja

Maula arvioi yksityisten vahingot parin miljoonan tienoille

Pekka Rytkönen

Kittilä

Tulvan aiheuttamien vahinkojen korjaaminen on käynnistymässä Kittilässä. Kunnanjohtaja Seppo Maulan mukaan yhtä suurta tulvaa ei ole ollut ainakaan hänen uransa aikana, eikä vastaavaa katastrofia muista kukaan muukaan. Vesi oli 88 senttiä korkeammalla kuin edellisen pahan tulvan aikaan.

Vahinkojen suuruudesta kenelläkään ei ole vielä tarkkaa tietoa. Maula arvioi, että pelkästään kunnan kärsimät vahingot ja kustannukset nousevat 300 000 euroon. Tähän summaan sisältyvät muun muassa hätätöiden kustannukset, pumppujen vuokrat, soranajot ja vanhainkodin kärsimät vahingot.

Huomattavasti suuremmista summista puhutaan yksityisten ihmisten kohdalla. Tulva kasteli kymmeniä asuntoja ja toistasataa mökkiä. Esimerkiksi kahden rivitalon lattiat joudutaan uusimaan. Vahinkojen suuruus paljastuu vasta kosteusmittausten ja muiden arviointien jälkeen.

- Miljoona ei missään nimessä riitä, Maula sanoo. Hän uskoo summan nousevan parin miljoonaan euroon.

Maataloussihteeri Markku Saharin uskoo, että Kittilässä kärsityt vahingot ylittävät miljoonan euron rajan, mutta kahteen miljoonaan summa ei ehkä nouse. Paljon riippuu siitä, kuinka kalliita mökkejä on Ounasjokivarressa kastunut. Tulva on kastellut reippaasti yli sata mökkiä.

Vuoden 2000 tulvassa kastui muutamia mökkejä ja muutamissa omakotitaloissa tuli vesiosuuskunnan järjestelmän sekoamisen takia vahinkoja kellareissa. Korvauksia haki ja sai vajaa kymmenen taloutta.

Saharin toivoo, että korvausten maksamisessa päästään nykyistä yksinkertaisempaan järjestelmään. Kunta ottaa nyt korvaushakemukset vastaan ja myös hyväksyy ne. Kopiot lähtevät kuitenkin Helsinkiin ja ministeriö käy kaikki hakemukset läpi ennen hyväksymistä.

Ministerille esiteltiin

tulvavahinkoja

Maula esitteli kirkonkylän kärsimiä tulvavahinkoja eilen illalla maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle (kesk.) Kittilässä. Tutustumisen jälkeen pidettiin yleisötilaisuus, jossa ministeri esikuntineen kertoi korvausten hakemisesta ja miten korvaukset rahoitetaan. Korvauksista päätetään ministerin mukaan syksyn lisäbudjetin yhteydessä.

Maulan mukaan kuntakin voi hakea itselleen korvauksia sisäministeriöstä, mutta mitään varmuutta tukien saamisesta ei ole. Vahinkoja kärsineet yksityiset ovat sen sijaan oikeutettuja saamaan korvauksia valtiolta maa- ja metsätalousministeriön kautta.

- Laki määrää, että kustannukset pitää maksaa. Eduskunta pistää budjettiin sen verran rahaa kuin pitää laittaa, Maula kuittaa poliitikkojen puheet korvausten epävarmuudesta.

Korvauksia voivat hakea muun muassa yksityiset ihmiset, maatalousyritykset, yritykset ja asuntoyhtiöt. Kunta arvioi ensin vahinkojen suuruuden ja sen jälkeen valtio voi korvata maksimissaan 80 prosenttia vahingoista. Ongelma on ollut, että korvaukset tulevat pitkällä viiveellä.

Viime kesänä etelän tulvakorvauksia ruvettiin maksamaan omakotitaloista vuodenvaihteessa. Muille korvauksia alettiin maksamaan vasta maaliskuussa.

Maula pitää tulvan syynä ennen kaikkea myöhäistä kevättä ja äkkinäistä lämpenemistä sekä runsasta lumimäärää. Pari viikkoa sitten Kittilässä oli vielä hiihtokelit.

Kittilän kunta tekee Lapin ympäristökeskukselle aloitteen tulvansuojelusuunnitelmien laatimisesta. Sen jälkeen kunta hakee luvat ja pitää vesioikeusprosessin mukaiset katselmukset ja muut toimitukset. Maula pitää mahdollisena, että aikaisintaan muutaman vuoden päästä ruvetaan rakentamaan.

Huojentunut mies. Kittiläläinen Martti Karusaari siivosi omakotitalonsa ympäristöä tulvan aiheuttamista vahingoista keskiviikkona. Tulva kasteli omakotitalon kivijalkaa, mutta sisälle asti vesi ei mennyt. Tämä on jo varmistunut kosteusmittauksissa.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan mukaan nykyinen lainsäädäntö on Suomessa vanhentunut ja sitä ollaan parhaillaan muuttamassa. Lainsäädännön takia korvauksista päätetään ilmeisesti vasta syksyn lisäbudjetissa.




Tulvan jälkihoito tehtävä hyvin

Lappilaiset Kittilässä ja Ivalossa osoittivat sitkeytensä taistellessaan poikkeuksellisen rajua kevättulvaa vastaan. Erityisesti Kittilän kirkonkylän asukkaat joutuivat lujille ennätyksellisen korkean ja pitkään jatkuneen tulvan vuoksi. Palokunnan, sotilaiden ja vapaaehtoisten voimin saavutettiin paljon, vaikka niin yksityiset kuin kunta kärsivätkin huomattavia vahinkoja.

Kun Kittilä selviytyi itse tulvista hyvin, olisi hyvä, että sama linja jatkuisi myös tulvien jälkihoidossa. Esimerkiksi Kittilän vanhainkodin ja palvelutalojen asukkaiden hyvä hoito tulee turvata siitä huolimatta, että asukkaat joutuvat olemaan korjausten vuoksi evakossa pitkään. Jos evakkokausi venyy kesän mittaiseksi, eivät nopeasti kyhätyt evakkoratkaisut enää riitä, vaan asukkaille tulee löytää kunnolliset tilat.

Valtiovalta on loistanut poissaolollaan tulvan keskellä kamppailevissa kunnissa. Nyt maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) ehätti paikanpäälle Kittilään ja antoi myös tietoa tulvasta kärsineille epätietoisille kansalaisille.

Korkeaoja lupasi kittiläläisille tulvakorvauksia syksyn lisäbudjetista, johon ministeri aikoo sisällyttää tulvamäärärahojen korotuksen.

Valtion tulee korvata tulvavahingot yksityisille kuntalaisille, loma-asuntojen omistajille ja kunnalle itselleen. On myös varmistettava, että pystytään tekemään vaadittavat korjaustoimenpiteet viipymättä, vaikka varsinaisten tulva-avustusten käsittely viipyisikin ensi vuoteen.

Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamia vahinkoja korvaavaa lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, mutta tänä keväänä syntyneiden vahinkojen korvaamiseen laki ei ehdi tulla voimaan. Nykyinen laki on ministerin mukaan vanhentunut ja sitä pitää muuttaa. Työryhmä miettii nykyistä joustavampaa tapaa, joka perustuisi esimerkiksi vakuutusyhtiöiden ja valtion yhteistoimintaan. Tämä lieneekin tervetullut parannus.

Nykyisen lain aikana tulvasta kärsineiden velvollisuutena on täyttää huolellisesti korvaushakemukset, ettei korvausten maksatus viivästyisi puutteellisten hakemusten vuoksi.

Kittilässä arvioidaan vahinkojen suuruudeksi yksityisten osalta pari miljoonaa euroa. Kunnan vahingot nousevat noin 300 000 euroon. Luonnonvoimien aiheuttamat vahingot ovat koskettaneet kipeästi satoja jokivarsien asukkaita.

Edellisen kerran suuri tulva kohtasi Kittilän 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 2000 oli myös kova tulva, mutta sen aiheuttamat vahingot jäivät huomattavasti tätä kevättä pienemmiksi.

Kun korjaustyöt pääsevät täyteen käyntiin, alkaa elämä vähitellen palata uomiinsa tulvan runtelemilla seuduilla. On hyvä kuitenkin muistaa, että suurtulvat saattavat iskeä uudelleen. Tulvasuojelua Kittilän kirkonkylässä ja muualla Lapissa tulee tehostaa ja pelastusvalmiuksia luonnononnettomuuksien varalta parantaa.
























Tässä etualalla historiallinen yli 10 metriä syvä Äijänoja, joka on nyt piripinnassa niinkuin Marskin grogilasi aikoinaan.







Kittilän kohtalonsinfonia

Tapani Ranta

Kittilä

Viikonvaihteessa Kittilä oli kuin piiritystilassa. Raskaat kuorma-autot ajoivat hiekkaa jarrut kirskuen, suuria työkoneita siirrettiin uusiin asemiin, sotilaat valvoivat liikennettä niin Parvaojan sillalla, sairaalan luona kuin Pääskylänniemen tienhaarassa.

Kun evakuointikäsky annettiin torstaina Kittilän Pääskylänniemeen, alkoi taistelu suurtulvaa vastaan. Siitä lähtien oli Kittilä kuin Tali-Ihantalaa tai Leningradin kohtalonsinfoniaa.

Ensin otettiin vihollinen vastaan äärimmäisillä asemilla. Sitten yritettiin vahvistaa asemia, mutta kun se ei onnistunut, siirryttiin viivytysasemaan lähemmäs taloja.

Lopulta ylivoimainen vihollinen otettiin vastaan kotioven luona, joka oli paketoitu muovilla ja hiekkasäkeillä.

Yli kymmenen rekkaa ajoi yötä päivää taukoamatta maata vallituksiin. Pääskylänniemeen ajettiin viisi tuhatta kuutiota maata tulvan suojaksi. Muualle lähes saman verran.

Palokuntalaiset, sotilaat ja vapaehtoiset taistelivat vettä vastaan.

Tulvahuippu viipyi ja viipyi

Sadat pumput lauloivat yötä päivää. Talojen pihoista, kellareista ja suojavallin yli pumpattiin tuhansia kuutioita vettä takaisin tulvivaan jokeen.

Samaan aikaan piti ympäröiviä valleja vahvistaa, sillä vesi söi koko ajan vallia toiselta puolelta, kun sitä toiselta puolen vahvistettiin.

Ja vesi nousi ja nousi. Tulvahuippua odotettiin perjantaiksi tai viimeistään lauantaiksi.

Lauantaina Kittilän Könkäällä vesi kääntyi jo laskuun ja kirkonkylässä odotettiin huippua iltapäiväksi. Sitä ei tullut. Vesi jatkoi nousua illalla. Vesi nousi vielä yölläkin.

Taistelua oli käyty kolme vuorokautta taukoamatta ja koko ajan oli pelättävissä, että valli murtuu monesta kohdin ja vuorokausien työ valuu hukkaan ja vesi syöksyy sisään taloihin esimerkiksi Pääsykylänniemessä, jossa on kunnan vanhainkoti, palvelutalo ja rivitaloja.

Vihdoin sunnuntaipäivän aikana Ounasjoen vedenpinnan nousu alkoi hiipua, mutta vesi velloi vaarallisen korkealla ja mitä tahansa saattoi vielä sattua. Maanantaina kirkonkylässä veden pinta alkoi laskea.

Ensin hyvin hitaasti, mutta iltaan mennessä pinta oli laskenut jo yli kymmenen senttiä.


Alhaalla on kuitenkin tulvavesi vielä korkeimmillaan Ala- Kittilässä. Vesi on ylittänyt Vanhantien, ja taloja on veden saartamina. Vasemmalla tien länsipuolella ovat vanha Alatalo ja Friman kuivilla eteläpäässä.




Tulvavahingoista kärsineitä herätellään hakemaan korvauksia Kittilässä

Vahinkoja kärsineet rakennukset saatava nopeasti korjattavaksi.

Antti Sallinen

Kittilä

Kittilässä herätellään tulvavahingoista kärsineitä liikkeelle huolehtimaan kiinteistöistään sekä hakemaan korvauksia. Paikallisten asukkaiden lisäksi kunnassa yritetään ottaa yhteyttä myös toisilla paikkakunnilla asuviin lomakiinteistöjen omistajiin.

Maataloussihteeri Markku Sahari kertoi, että kunnassa käydään läpi paikkatietojärjestelmää, jonka avulla pyritään ottamaan yhteyttä ulkopaikkakunnalla asuviin mökkiläisiin. Erityisen tärkeänä pidetään, että vahinkoja kärsineet rakennukset saataisiin kiireellisten rakennustoimien piiriin.

- On auttamattoman myöhäistä, jos heinäkuun lomilla tullaan katsastamaan, mitä vahinkoja on syntynyt. Silloin ovat paikat jo homeessa ja vahingonkorvauksien hakeminen on myöhäistä, muistuttaa Sahari.

Hän toivoi, että myös ne paikalliset asukkaat, jotka ovat mökkiläisten yhdyshenkilöinä paikkakunnalla, hoputtaisivat mökkien omistajat tarkastamaan ja huolehtimaan kiinteistöistä.

Korvaushakemuksista

jaetaan tietoa

Korvausten anominen on useimmille vahinkoja kärsineille outo asia. Kunnassa yritetäänkin auttaa mahdollisimman hyvin kaikkia asianomaisia, jotta anomukset saataisiin ajoissa ja oikein täytettyä.

Kunnassa on päätetty jo yhteisen informaatiotilaisuuden järjestämisestä. Kansalaisopiston rehtori Mauri Tammela kertoi, että opisto järjestää ilmaisen opastustilaisuuden korvaushakemusten täyttämistä. Paikalla on asiantuntijoina muun muassa Markku Sahari.

Pelastustoimen puolelta muistutetaan, että pelastuslaitoksen kalustoa lainanneet ihmiset palauttaisivat lapiot, kottikärryt ja muun kaluston paloasemalle. Sieltä voi käydä katselemassa myös sellaista kalustoa, jota pelastustyön tiimellyksessä on lainattu toisilta ihmisiltä eikä palautusosoite ole ollut tiedossa.

Tulvasuojelulla

maisemointia

Kunnan viranomaiset ovat tulvan aikana useampaan otteeseen puhuneet myös ennakkoon tapahtuvasta tulvasuojelusta. On puhuttu suojavalleista riskipaikoille ja suojaavan Rantatien rakentamisesta.

Aluearkkitehti Katriina Nyman pitää tällaisia ratkaisuja hyvänä ja hälventää ennakkoluuloja siitä, että rakenteista tulisi rumia. Hän muistuttaa, että tällaisilla rakenteilla päinvastoin voidaan parantaa maisemaa ja kyläkuvaa. Suunnitteluun on tietysti paneuduttava hyvin.

Nyman toteaa myös, että erillisten, tulvariskialueilla olevien kiinteistöjen suojaksi voidaan myös tehdä suojavalleja. Näissäkin tapauksissa ne voivat toimia piha-alueiden yhtenäisyyden luojana ja tuoda pihasuunnitteluun mielenkiintoisia ja kaunistavia ratkaisuja. Kyseeseen voivat tulla myös vahvarakenteiset aidat, kuten Ivalossa on eräs omakotitalon omistaja tehnyt.

Aluearkkitehti Nyman pitää tärkeänä, että tulvasuojien rakentaja ottaisi selvää, millainen suojan rakenteen tulee olla. Samoin olisi selvitettävä, ettei rakenne toimi ongelmien lisääjänä tai muun toiminnan esteenä piha-alueella. Suojapenkereiden rakentamissa kannattaisi järjestää myös kansalaisopiston kurssi, jossa olisi läsnä rakennuspuolen asiantuntijoita ja pihamaisemoinnista tietäviä henkilöitä.

Kansalaisopiston rehtori Mauri Tammela kertoi, että kansalaisopisto on osaltaan valmis järjestämään myös tällaista kurssitusta. Yhtenä asiantuntijana voisi olla aluearkkitehti Nyman. Tällä hetkellä hän on kuitenkin vielä kaksi viikkoa sairaslomalla.




Särestössä tasapeli

Kova viikko, mutta saavutettiin tasapeli 1-1, sanoo museon johtaja Liisa Tervahauta-Kauppala Särestöniemen museosta. Kaikki museon taideaarteet saatiin turvaan hyvissä ajoin ennen tulvaa. Voimat voitiin keskittää tulvan aikana kahvilarakennuksen turvaamiseen.

Perjantaina vallia korotettiin ja sunnuntaina korotettiin vielä uudestaan ajamalla kaksi kuorma-auton lastia hiekkaa. Silloin tie Särestöön oli jo poikki ja rekat saivat kiertää erikoisreittiä perille.

- Se valli oli aivan elintärkeä, koska meillä on esimerkiksi sähkökaappi maan rajassa ulkoseinällä rakennuksesta. Vallista huolimatta vettä tihkui koko ajan lattian läpi sisälle ja sitä piti koko ajan pumpata ja lastata.

- Kahvilarakennuksen seinän alaosa ja lattia ovat kosteita ja ne täytyy tutkia ennen kuin voidaan teoksia palauttaa kahvilarakennukseen, sanoo Tervahauta-Kauppala ja antaa tunnustuksen sotaväelle ensiarvoisesta työstä.

Särestön täyttyneet likakaivot ja viemärit pitää myös tyhjentää ennen kuin rakennusta voidaan uudelleen avata.Vanha Särestö, galleria ja ateljee säilyivät tulvalta, koska ne ovat paljon korkeammalla. Sen sijaan Särestön rantasauna kävi veden alla.


Tulvakylä osaa toimia

Samaan aikaan kun Kittilässä jo odotettiin tulvahuippua niin alapuolella Kaukosessa aloitettiin vasta taistelua. Ensin piti eristää yläpuolella jokivarressa Särestön taideaarteet rakentamalla penkka gallerian ympärille.

Paikallinen koneyrittäjä Jouni Seppälä huolehti töistä ja paikalle tuli myös armeijan väkeä.

Kylällä pahimmin vaarassa olivat Poronkovanniemen talot, joita tulvavesi pääsikin saartamaan. Talot ovat kastuneet tulvissa vuosina 1964, 1983 ja 1984. Niemi on ollut asuttuna jo pitkään ja se on vanha lappalaisten porolaidun ja asuinkenttä, mutta vain kerran ennen vuotta 1964 ovat Porokovaniemen talon kastuneet. Se tapahtui vuonna 1933, jolloin oli niin sanottu Kruununvoudin tulva.

Vuonna 1964 rakennettiin uusi, korkea tienpenkka, joka patosi veden sillan yläpuolisille Porokovaniemelle. Vuonna 1952 rakennettu silta kaventaa jokiuomaa maa-arkuilla ja patoaa virtaa kahdella keskiarkulla. Heti ensimmäisenä keväänä vuonna 1964 tuli niin valtava tulva, että se olisi vienyt koko maantien, mutta tietyömaan kuorma-autot ehtivät ajamaan tielle kiviä.

Tienpenkka patoaa vettä

Nyt tienpenkan yläpuolella vesi oli 61-67 senttiä korkeammalla kuin penkan alapuolella. Taito Maunula asuu Porokovanniemessä ja hänen talonsa välttyi nipin napin kastumiselta. Aivan varmaa se ei ole, sillä pesuhuone on saattanut saada jostakin kosteutta, pohtii Maunula.

Varmuudella pariin taloon on kuitenkin tullut vettä ja muissakin ovat ainakin ulkovarastot tavaroineen päässeet pahasti kastumaan. Maunukairan tien varressa olevat Männistön ja Kivikon talot saattoivat säästyä, vaikka vettä velloikin ympärillä.

Kaukosen tienpenkan rakentaminen on mahdollistanut sen, että Meijerintien varteen on voitu rakentaa kolme omakotitaloa sekä yksi loma-asunto. Nyt Kaukosessa nousi ensimmäisen kerran niin raju vesitulva, että se pyyhkäisi Kummun mäen alta yli koko kantatien ja alkoi nostaa vettä tien alapuolellakin.

Tulva ei noussut meijerin rakennuksiin eikä urheiluseuran talolle, mutta tien varressa olevat kolme omakotitaloa olivat vaarassa. Lähellä olevat Ojanperän kaivurit otettiin käyttöön ja ruvettiin rakentamaan hiekkavallia talojen suojaksi.

Voittoja ja tappioita

Tulvatorjunnan alku kangerteli hieman Helsingin maailmanmestaruuskilpailujen vuoksi. Jouni Ojanperä osallistui parhaillaan ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuihin ja hänen omaisensa olivat mukana Helsingissä kannustamassa tulevaa kuljetustekniikan maailmanmestaria. Onneksi muita konemiehiä löytyi.

Väinö Ranta ja hänen veljenpoikansa Urpo Ranta ryhtyivät töihin. Urpo ajoi kaivinkonetta ja organisoi pumppupatterit. Lauantaiaamuna aloitettiin pumppaukset. Välillä korotettiin patoa ja hankittiin lisää pumppuja. Käytössä oli kaikki maatalouspumput, kullankaivupumput, lähikylien palokalustojen pumput.

Traktorit jauhoivat yötä päivää lauantaista aina kuluvan viikon torstaihin saakka. Ensimmäinen yö valvottiin kokonaan ja sitten yritettiin nukkua aina pari-kolme tuntia yössä.

Vuoden 1964 tulvan seurauksena alkoi pitkä oikeusprosessi tielaitoksen ja Kaukosen asukkaiden välillä, joka päättyi vuonna 1987 korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen. Tielaitos velvoitettiin korvaamaan tulvat ja kaikki tulevatkin tulvat aina uuden sillan rakentamiseen saakka. Uuden sillan rakentamisesta ei ole vieläkään tietoa.

Taito Maunula kiittelee kyläläisten yksituumaisuutta ja auttamistahtoa. - On hienoa, että meidän kylästä ja koko Kittilästä löytyi näin voimakas yhteinen auttamishalu, Maunula sanoo.

Kittilässä kärsittiin tappiota, mutta varsinainen taistelu voitettiin. Kittilä ei sortunut toimettomuuteen, vaan kaikki tehtävissä oleva tehtiin ja hiukan enemmänkin.

Oma lukunsa ovat vielä Ounasjokivarren sadat loma-asunnot. Esimerkiksi Risto Similä valvoi kolme vuorokautta yhteen menoon ja kävi tarkistamassa pumppua Venejoella loma-asunnollaan. Maanantaiaamuna kello viisi pumppu oli saanut kiven sisuksiinsa ja sammunut. Lattialla oli neljäkymmentä senttiä vettä.


Kittiläläismies tuntuu jo antaneen periksi luonnolle meloessaan talostaan;

Ei ihminen voi mitään luonnolle.”

Sotilaat ja palokunta rakentavat tulvapatoa Törilöntien rivitalon suojaksi.




Tulvan sulkemat tiet avattu Lapissa ( 07.06.05 ).

Rovaniemi Kaikki tulvan takia suljettuna olleet tiet ovat jälleen käytössä, kun myös Angelin tie Inarissa pystyttiin viikonloppuna avaamaan liikenteelle. Tirron sillan kohdalta on vielä vettä, mutta siitä voi jo ajaa. Tiehallinto toivoo Lapin alueella liikkuvilta tienkäyttäjiltä edelleen varovaisuutta tieosuuksilla, joille tulvavesi nousi. Niillä voi olla veden aiheuttamia reuna- ja muita syöpymiä. Vaurioituneille tieosuuksille on asetettu tarvittavat varoitusmerkit.Tiehallinnon tiemestarit ja alueen urakoitsijat ovat kartoittaneet tulvasta tiestölle aiheutuneita vahinkoja, mutta arviointi on vielä kesken. Vaurioiden korjaus on aloitettu. Tiehallinto toivoo Lapin alueella liikkuvilta tienkäyttäjiltä edelleen varovaisuutta tieosuuksilla, joille tulvavesi nousi. Niillä voi olla veden aiheuttamia reuna- ja muita syöpymiä. Vaurioituneille tieosuuksille on asetettu tarvittavat varoitusmerkit.Tiehallinnon tiemestarit ja alueen urakoitsijat ovat kartoittaneet tulvasta tiestölle aiheutuneita vahinkoja, mutta arviointi on vielä kesken. Vaurioiden korjaus on aloitettu.







Ounasjoki tulvii Äijänojan kautta Reinolan kuruun. Eipä näy kuvassa tupani peltikattoa Vakkelasta oikealle.


#####
Ounasjoen tulvista ( yksi mielipide)..

On surullista lukea ja kuulla niistä suurista vahingoista, joita Ounasjoen tulva on aiheuttanut asukkaille. Tuleen mieleen, että jos Ounasjokeen olisi rakennettu suunnitellut voimalaitokset, ei tulvia ja vahinkoja olisi tullut. Aikoinaan poliittisia pisteitä keräävät poliitikot soutelivat Ounasjoella ja lauloivat seireenilauluja, saaden osan asukkaistakin kannattamaan Ounasjoen suojelua ja tähän on sitten tultu. ”Tyhmyydestä sakotetaan”.

Jos voimalaitokset olisi rakennettu, jauhaisivat ne nyt saasteetonta energiaa ja alueen kunnat saisivat jatkuvasti huomattavia verotuloja. Rakentaminen olisi myös pysäyttänyt muuttoliikkeen ja alueen väkimäärä olisi päinvastoin kasvanut. Nykyisin Ounasjoki lirisee tyhjyyttään hyödyntämättä ketään. Ounasjoen vaatimattomat kosket eivät edes pysäytä turisteja. Paljon enemmän silmäniloa olisi upeista voimaloista, putouksineen. Ne muutamat hauki- ja ahvenkalat mitä ahkerat pyytäjät nykyään saavat Ounasjoesta, saataisiin voimalaitosaltaistakin ja niiden välisestä joesta.

Erämaan rauha, se joella kylläkin nykyisin vallitsee, samoin kuin autiot talotkin. Joen rauha ei kuitenkaan kiinnosta turisteja, he menevät mieluummin Leville, mutta tähän ei soutajilla ole osuutta. Kehotan Tennilää ja kumppaneita menemään nyt Ounasjoelle. Siellä on vettä soudeltavaksenne.




Karusaaren Matin talo on kai tämän jälkeen ainakin lattiaremontin tarpeessa.




Kittilän kunta kiirehtii tulvasuojeluun penkkoja

Antti Sallinen

Kittilä

Kittilän kunnanhallitus esittää Lapin ympäristökeskukselle, että se aloittaisi välittömästi tulvansuojelutoimenpiteet Kittilässä. Kyse olisi ympäristökeskuksen alustavien tulvasuojelutoimenpiteiden toteuttamisesta eli tulvapenkkojen rakentamista kirkonkylän alueelle.

Suojelutoimiin on tarvetta myös Tepastossa, Könkäällä, Kaukosessa ja Alakylässä.

Tulvapenkkojen rakentaminen tulisin kunnanhallituksen mukaan aloittaa vahingoista eniten kärsivällä kirkonkylän alueella. Penkkaa on suunniteltu Ounasjoen sillan kohdalta pohjoiseen Pääskylänniemen alueelle ja siitä edelleen Aakenusjoen alueelle aina Aakenusjoen siltaan saakka. Kyse olisi noin miljoonan euron projektista. Tulvapenger jäisi valmistuttuaan kunnan ylläpidettäväksi.

Kunnanhallitus toteaa, että tulvapenkat vaativat Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston luvan. Tulvapenkan rakentaminen vaatii myös maanomistajien suostumuksen sekä niiden kiinteistöjen omistajien suostumuksen, joiden maisemaa tulvasuojelutoimenpiteet koskevat.





Vanha tulvamerkki löytyi Alakylästä



Tämän kevään tulva jäi vielä kahdeksan senttiä Ylijääskön rannassa olevasta vuoden 1876 tulvamerkin rajasta. 

Alakylästä Ylijääskön rannasta löytyy petäjään hakattu tulvamerkki vuodelta 1876. Nykyisin Keminmaassa asuva Yrjö Ylijääskö kertoo, että merkin hakkasi hänen isoisänsä isä Olli Ylijääskö vanhempi.
Yrjön isoisä Olli Ylijääskö nuorempi oli tuolloin yhdeksänvuotias poika, ja Yrjö kertoo tämän muistelleen, että oma talo jäi kuiville, mutta eteläpuolella olevassa Rantajääskön talossa oli pihalla sen verran vettä, että navettaan oli kuljettava veneellä.
Ylijääskön pihapiiriä asuttaa nyt Yrjö Ylijääskön poika Olli, joka on rakentanut talonsa vanhan makasiinin paikalle. Myös hänen talonsa säilyi kuivana.
– Tämän vuotinen tulva jäi kahdeksan sentin päähän vanhasta merkistä, Olli Ylijääskö kertoo.
Vanhat miehet osasivat rakentaa talonsa sen verran korkealle, että tulva ei uhannut niitä missään vaiheessa. He ovat ottaneet oppia vanhasta alakyläläisestä sanonnasta, ”jos jäät menevät törmän alta, niin vesi menee törmän päältä”.



Lapin tulvatuhoihin ei vielä rahaa

Rovaniemi

Tämän kevään tulvien aiheuttaminen vahinkojen korvaamiseen ei tipu rahaa valtion kevään lisäbudjetista. Osa lappilaisista kansanedustajista ja oppositiopuolueet esittivät, että tulvatuhojen korvaamiseen myönnetään viisi miljoonaa euroa lisäbudjetin yhteydessä. Esitys kuitenkin kaatui äänestyksessä.

Esitystä kannattivat hallituspuolue keskustan edustajista Tatja Karvonen ja Simo Rundgren, Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi ja Esko-Juhani Tennilä sekä kokoomuksen Jari Vilén.

Kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) äänesti vastaan ja kansanedustaja Maija Rask (sd.) oli poissa äänestyksestä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) vieraili heti tuhotulvien jälkeen Kittilässä ja lupasi, että vahinkoja korvataan valtion syksyn lisäbudjetista. Tarkkaa arviota tulvien aiheuttamien vahinkojen suuruudesta ei vielä ole.



MANNINEN ÄÄNESTI tulvakorvauksia vastaan. Tulee taas siirtoja. Kittilän tulvat sopivat Vuotoksen lisäksi Pallaksen monttuun, loput haihtuu.


Kuntaministeri oli juuri järjestelemässä myös Pallaksen siirtoa
Muoniolle. Siinäpä meillä kittiläläisillä on vastenmielinen pohjoisen mies, vai mitä..?



Tulvalähetystö ministeriöön elokuussa

Kunnanjohtaja Seppo Maula kertoi, että 660 tulva-alueen kiinteistönomistajalle on lähetetty kirje. Jo saadut korvaushakemukset vaihtelevat 12 000 - 30 000 euron välillä. Kunnan kiinteistöjen osalta vahingot korvaa tulvavakuutus. Joillakin yksityisillä on ollut hankaluuksia hankkia rahoitusta korjausten aloittamiseen. Apua voi saada kirkon keräyksestä.
Kun vahingot ovat elokuussa selvillä, kunnasta lähtee valtuuskunta maa- ja metsätalousministeriöön keskustelemaan harkinnanvaraisista avustuksista Vanhustenkotiyhdistykselle, Särestö-museolle ja Vuokrataloille. Harkinnanvaraista on anottu 800 000 euroa kunnan kustannuksiin, joita vakuutus ei korvaa.
Kunta on tehnyt tulvasuojelutoimenpiteistä aloitteen, ja ympäristökeskus tulee laatimaan kokonaissuunnitelman. Jos vesistön rakenteisiin joudutaan puuttumaan, lupaprosessi vienee aikaa.



2.07.2005. Lapinkansa..

Lapin vedet vielä korkealla


Rovaniemi 
Lapin jokien vedenkorkeudet ja virtaamat laskivat huippulukemista kesäkuun aikana, mutta ovat vielä monin paikoin keskiarvon yläpuolella. Muonion-, Tornion- sekä Paatsjoen alueella vettä on kuun lopussa keskiarvoa enemmän.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Inarijärven pinta kääntyi laskuun kesäkuun puolivälissä ja on vielä noin 30 senttiä keskiarvoa ylempänä. Kemijoessa ja Ounasjoessa vedenpinta oli laskenut kuun loppuun mennessä kesäajalle tyypilliseksi.

Kemijoen ja Tornionjoen kesäkuun keskivirtaamat olivat tavallista suuremmat, mutta muualla Suomessa Kokemäenjoessa ja Oulujoessa vain noin puolet keskimääräisestä. Kymijoen keskivirtaama oli kesäkuulle tavanomainen ja Vuoksessa tavallista suurempi.

Pintaveden lämpötila oli kesäkuun alkupuolella koko maassa keskiarvoa matalampi tai sen tuntumassa, mutta juhannuksen alla vedet lämpenivät selvästi. Juhannuksen jälkeen tuulet ja tavallista viileämpi sää laskivat veden lämpötiloja.

Kesä- heinäkuun vaihteessa vesien lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 14-18 astetta ja Lapissa 6-16 astetta. Lukemat ovat keskimääräistä matalampia.

Jäät sulivat kesäkuun alussa Pohjois-Lapin järvistä. Kilpisjärvestä jäät lähtivät 18. kesäkuuta eli keskimääräiseen aikaan.

Lapin jokien virtaamat ovat laskussa. Kemi-, Ounas-, Ivalon-, Tornion-, Muonion- ja Tenojoen virtaamat ovat jo lähellä alkukesän arvoja. Inari täyttyi lähelle säännöstelyn ylärajaa kesäkuussa.

Lapin Kansan verkkolehti

Julkaisupäivä: tiistai 1.11. kello 5.01.

Kittilän kevättulvista
on otettu Lapissa opiksi. Viranomaistyötä tiivistetään ja suojaustöihinkin on saatu vauhtia. Sen sijaan korvaukset seisovat. Maksajalla ei ole rahaa eikä edes väkeä ja asiantuntemusta tulvakorvauksia hoitamaan.

Kevään suurtulvat saivat vauhtia suojautumiseen.

 

Tulvatorjuntaan voisivat tarttua myös yksityiset ihmiset.

Merja Vehmas

Rovaniemi

Kevään suurtulvat Kittilässä ja Ivalossa ovat saaneet vauhtia aikaan. Ympäristökeskuksen suunnitelmat suojarakenteiden rakentamiseksi ovat nopeutuneet. Tulvavallit Ivaloon saadaan ensi kevääksi ja Kittilään vuoden 2007 aikana.

Myös viranomaisten yhteistyö on laitettu suurennuslasin alle. Lapin lääninhallitus järjesti eilen yhdessä Lapin ympäristökeskuksen ja Lapin pelastuslaitoksen kanssa tulvatorjuntaan ja pelastustoimintaan liittyville tahoille kohdistetun seminaarin, jossa tarkasteltiin, mitä kevään tulvien hoidosta opittiin.

Yhteistyön lisääminen viranomaisten välillä on tarpeen, sillä jatkossa suurtulvia ja myrskyjä on odotettavissa ilmaston lämpenemisen vuoksi entistä tiheämmin.

Lääninvalmiusjohtaja Jari Aalto painottaa erityisesti ennakoinnin ja toiminnan etupainotteisuuden lisäämistä pelastuspuolella. Voimavaroja on hälytettävä ja keskitettävä nykyistä aiemmin. Evakuointiin on lähdettävä riittävän ajoissa eikä sitä pidä arkailla sen vuoksi, että se voi olla turhaa.

- Johtamisjärjestelmää on myös kehitettävä. Paikalliset päälliköt toimivat pitkälle reaaliajassa, mutta tilannekuvaa siitä, mitä tuleman pitää, ei oikein saatu, Aalto sanoo.

Myös tiedottamisessa on parantamisen varaa. Radiossa tiedotteita saatiin kiitettävästi läpi, mutta viikonloppuisin ei tällaista mahdollisuutta ollut. Lapin ympäristökeskukselta kaivataan puolestaan nykyistä selkokielisempiä tulvaennusteita jaettavaksi muuallekin kuin nettiin.

Tiepuolellakin on ongelmia. Kun kunnossapidosta vastaa neljä eri urakoitsijaa, ovat vastuukysymykset hieman levällään ja hidastavat varautumista esimerkiksi silloin, kun tie pitää mahdollisesti kaivaa auki. Seminaarissa todettiin, ettei tiehallinto kevään tulvien aikaan oikein tiennyt mitä pelastuspuoli tekee.

Yksityiset kansalaisetkin voisivat toimia oma-aloitteisemmin suurtulvan ollessa tiedossa. Omatoiminen suojautuminen ei saa lääninvalmiusjohtajalta korkeita pisteitä.

- Kiinteistöjä ei suojattu kovinkaan pontevasti ja autot jätettiin uiskentelemaan tulvaveden varaan sen sijaan että ne olisi ajettu tulva-alueelta pois. Monet vain katselivat, kun viranomaiset tekivät työtä sen sijaan, että olisivat itse pyrkineet suojaamaan omaisuuttaan, Aalto sanoo.

- Se on jonkinlaista uusavuttomuutta. Toisaalta kaikki tapahtui yllättäen eivätkä ihmiset oikein uskoneet, että koetun kaltaista tulvaa voisi tullakaan.

Uhkaakaan ei otettu tiedottamisesta huolimatta tosissaan, vaan väki heräsi vasta sitten, kun sotapoliisit ilmestyivät teille.

Suojaustyöt etenevät.

Kittilässä tehdään parhaillaan tulvasuojauksen yleissuunnittelua palvelevaa tulvavarakartoitusta.

- Tulvavarakartat on tarkoitus saada ensi kevääksi valmiiksi. Sen jälkeen tehdään yleissuunnitelma Kittilän vesistöalueen taajama-alueen ja Ylä-Ounasjoen osalta. Sitä seuraa hankesuunnittelu eli vertaillaan eri vaihtoehdot läpi. Vuonna 2007 on vuorossa rahoitus ja toteutus, kun tiedämme tarkkaan, mitä mitä teemme, ympäristötekniikan päällikkö Kari Porsanger Lapin ympäristökeskuksesta sanoo.

Hän pitää todennäköisimpänä ratkaisuna Kittilän taajama-alueella penkereiden rakentamista.

Ivalossa on toimittu samoin kuin Kittilässä. Yleissuunnitelmaa alettiin tehdä jo vuonna 2003 ja se saatiin 2004 aika pitkälle valmiiksi. Nyt Ivalossa on ollut käynnissä hankkeistaminen eli tulvapenkereitten rakentaminen, johon saatiin aloitusrahoitus jo viime vuonna

Ivalon töitä on nopeutettu alkuperäisestä suunnitelmasta kevään tulvatilanteen vuoksi.

Nopeutetulla aikataululla edetään myös Kittilässä, sillä alunperin suojaustoimet piti aloittaa vasta vuoden 2007 aikana.

 

Iltarusko läntisellä taivaanrannalla 27.3.2013. Kinokset ovat vielä mahtavat...mitähän se merkitsee kevään tulvia ajatellen, mutta eipä hätää, Salmen vanha piha on tulvien uloittumattomissa.


ilta



 Alkuun